sunnuntaina, marraskuuta 22, 2009

Soundtrack-arvostelu: Howard Shore - Uhrilampaat(1991)


Vuosi: 1991
Kesto: 56:22
Levy-yhtiö: MCA Soundtracks
Formaatti: CD

Tekijät:
Sävellys ja orkesterin johto - Howard Shore
Esitys - Münchenin sinfoniaorkesteri
Orkestraatio - Homer Denison
Äänitys: Alan Snelling
Miksaus - Gary Chester
Masterointi - Vlado Mellior
Vastaava tuottaja - Gary Goetzman

Kappaleet:
  1.  Main Title (5:04)
  2.  The Asylum (3:53)
  3.  Clarice (3:03)
  4.  Return to the Asylum (2:35)
  5.  The Abduction (3:01)
  6.  Quid Pro Quo (4:41)
  7.  Lecter in Memphis (5:41)
  8.  Lambs Screaming (5:34)
  9.  Lecter Escapes (5:06)
  10.  Belvedere, Ohio (3:32)
  11.  The Moth (2:20)
  12.  The Cellar (7:02)
  13.  Finale (4:50)
_________________

1. Main Title
«Shoren teemasta aistii huolen; Ajatuksen siitä, että asiat eivät ole kohdallaan. Musiikki on yhtä lailla uhkaava kuin mysteeriä kohti vievä. Ripaus toivoa kuullaan kohdassa 3:00-3:30»


Viidellä Oscarilla palkittu The Silence of the Lambs(1991) kuuluu psykologisten kauhuelokuvien klassikoihin. Elokuvahistorian yhden ikimuistettavimmista roolisuorituksta tekee Anthony Hopkins(s. 1937), joka näyttelee psykopaattista sarjamurhaaja Hannibal "Kannibaali" Lecteriä. Vaikka Lecter ei käytännössä ole elokuvan antagonisti, nousee hahmon olemus täysin omalle tasolleen.
Juonireferaatti nimimerkin Raato-A kirjoittamana:
Sarjamurhaaja jota kutsutaan Buffalo Billiksi nylkee nuoria, isokokoisia naisia. FBI yrittää raivoisasti saada Billiä kiinni, ja lähettää nuoren oppilaan Clarice Starlingin haastattelemaan rikollisneroa, ihmissyöjäsarjamurhaaja tohtori Hannibal Lecteriä erääseen vankilamielisairaalaan. Lecter on todella paha ja sairas ihminen, mutta hän on myös viiltävän älykäs. Lecter aloittaa oman pikku pelinsä Starlingin kanssa, antaen pikkuhiljaa vihjeitä Billistä. Yhtäkkiä tilanne muuttuu vieläkin painostavammaksi ja tukalammaksi, kun Bill kaappaa kuvernöörin tyttären.
 leffatykki.fi
Murhaaja Buffalo Bill jää elokuvassa monin paikoin Hopkinsin esittämän Lecterin varjoon. Elokuvan painostava tunnelma poukkoileekin näiden kahden psykopaatin välillä, ja katsoja - samaistuneena agentti Starlingiin - kokee tilanteen vaikeana ja ristiriitaisena.
Elokuva oli suuri kassamagneetti tuottaen 19 miljoonan budjettiinsa nähden noin 250 miljoonan dollarin voitot. Lisäksi elokuva arvostetaan nykyään erittäin korkealle ja esimerkiksi IMDB:n ylläpitämällä Top 250 -listalla Uhrilampaat on sijalla #24.


Elokuvan hyytävästä ja painostavasta musiikista vastasi kanadalainen säveltäjä Howard Shore, joka parhaiten tunnetaan Keski-Maa -aiheisista sävellystöistään Peter Jacksonin ohjaamassa The Lord of the Rings -trilogiassa. Shoren tuotoslistaan kuuluu toki muitakin hienoja soundtrackeja: The Fly(1986), Se7en(1995), The Game(1997) ja The Departed(2006) näin muutamina mainittakoon.

Shorelle musiikin teko on vahvasti tunnepohjaista.
«Usein musiikin kulku järkeillään liittyvän päähenkilön kokemaan kulloiseen tunnetilaan, mutta minä en ajattele näin. -- Uhrilampaiden tapauksessa kyse oli pelkästään emotionaalisesta sävellystyöstä, eikä niinkään älyllisestä»
«Kirjoitan ideoita elokuvasta. Pidän sanoista; On mukava lukea ylös kirjaamiani sanoja, havaita,  millaisia tuntemuksia lukeminen aiheuttaa, ajatella, miten tuntisin katsojana ollessa ensi kertaa teatterissa.»
Kuten Mordorin synkkyys on edustettuna Taru Sormusten Herrassa, raskas ja maaninen tunnelma välittyy Uhrilampaiden musiikissa. Keskeinen motiivi on läsnä oleva uhka. Uhka siitä, että murhaaja iskee uudelleen.
Parhaiten idean havaitsee alla olevasta musiikkiraidasta:

5. The Abduction
«Alati uhkaava musiikki symboloi tuntemattomassa vaanivaa psykopaattia. Hän saa kiinni uuden uhrinsa. Kidnappaus on elokuvan eräs käännekohta, jossa Bill nähdään ensimmäistä kertaa toimessa. Uhrin epätoivo ja jo sinetöity kohtalo kuuluvat musiikissa voimakkaassa kohdassa 1:53-2:10. Se on samalla soundtrackin eniten selkäpiitä karmiva kohta»



Musiikin äänitys tapahtui elokuussa 1990 Shoren ja Münchenin sinfoniaorkesterin toimesta. Noin kaksituntisesta elokuvasta on levylle päässyt tunti musiikkia. Sävy on läpi soundtrackin synkeä ja loppua kohti kuulijan näkökulmasta toistava. Helposta tai rauhaa ei ole - painostukselta ei pääse pakoon.
Soundtrack on puhdasta orkesterimusiikkia. Jouset ja vaskipuhaltimet soivat hyvin tasapuolisesti. Erikoisia instrumenttivalintoja ei ole. Tahti on tunnelmamusiikin johdosta hidasta, nuotilta toiselle soljuvaa ja siksi vaikeasti määritettävää. Säveltaso pysyy matalana, eikä raita 12 The Cellar lukuun ottamatta sisällä tunnelmaa rikkovia "äänitehosteita" tai akustisia efektejä.


Tuomio:
The Silence of the Lambs voitti 5 Oscaria. Musiikista sen sijaan elokuva ei saanut minkään moista tunnustusta, vaikka luonnollisesti olennainen osa filmin tunnelmasta välittyi juuri musiikin avulla. Ehkäpä juuri musiikin raskas tunnelma ja paatoksellisuus tekivät soundtrackista tietyllä tapaa hankalan kuunneltavan. Elokuva ei sisältänyt selviä musiikkiosuuksia tai helpolla huomattavia teemoja, jotka keräisivät suuren yleisön kiinnostuksen. Siis kiteytettynä: pelkästään tunnelmapainotteinen musiikki ei yleensä menesty itsenään.
Arvostelu on hankalaa. Musiikin tyyli pysyy suurimmitta poikkeuksitta samana läpi elokuvan. Toisaalta se tarkoittaa toistoa, toisaalta yhdenmukaista laatua. Elokuvassa ei ole lupa hymyyn. Tältä pohjalta musiikki palvelee oikein.

Siispä johtopäätös: erikseen kuunneltuna soundtrack ei ole parhaimmillaan, mutta elokuvassa sen rooli on elintärkeä.
****

Ei kommentteja:

Suosituimmat artikkelit