perjantaina, joulukuuta 04, 2009

Kovera puoli: Night and Day


 Cole Albert Porter

Cole Porter (1891 - 1964) on Yhdysvaltain musikaaliperinteen keskeisimpiä nimiä. Porterin 20-luvun lopulta alkanut menestys poiki vuosikymmenten aikana lukemattomia viihdemusiikin suurteoksia. Näihin lukeutuu kappaleet kuten Begin the Beguine (musikaalista "Jubilee", 1934), I've Got You Under My Skin ("Born to Dance", 1936), So in Love ("Kiss me, Kate", 1948) ja C'est Magnifique ("Can-Can", 1953). Cole Porterin musiikkia pidetään yleisesti hienostuneena, ja kappaleet ovatkin usein monimutkaisia ja sisältävät nokkelia riimejä.

Night and Day, joka on peräisin vuoden 1932 musikaalista Gay Divorce, on allekirjoittaneen mielestä säveltäjän ehdottomasti hienoin kappale. Eritoten musiikin sävelrakenne on hyvin erikoislaatuinen. Täten se erottuu ainutlaatuisuutensa vuoksi muista tavanomaisemmista tuotoksista. Omistan myös kappaleen nuotit, joiden sovitus on kertakaikkisen mahtava. Upea teos soittaa.

Kappale on luonnollisesti jazzstandardi ja sitä on levytetty eri artistien toimesta käsittämättömän monta kertaa. Spotify listaa hakusanalla "night and day" lähemmäs tuhat raitaa. Alkuperäisessä musikaalissa kappaleen esitti Broadway-tähti Fred Astaire (1899 - 1987) yhdessä Claire Lucen (1903 - 1989) kanssa. Vuoden 1934 elokuva-adaptaatiossa Lucen korvasi Ginger Rogers (1911 - 1995).
Muita tunnettuja tulkitsijoita on mm. Frank Sinatra, Ella Fitgerald, Shirley Bassey ja Billie Holiday. Moni artisti on levyttänyt kappaleen jopa useaan kertaan.


 Fred Astaire ja Claire Luce

Fred Astaire - Night and Day 

Versio on ilmeisimmin suoraan vuoden 1934 elokuvasta. Astairen esitys on ok, mutta kaipaisi enemmän voimaa. Äänitteen laatu ei anna toki täyttä kuvaa esityksestä. Musiikki käytännössä hukkuu taustalle lauluosuuden aikana. Kohdasta 1.35 eteenpäin kappale soi instrumentaalina. Sovitus on elegantti ja sisältää mukavaa vaihtelua soiton voimakkuuden osalta. Bassoa toivoisi enemmän, mutta 75 vuotta vanhalta tallenteelta on paha vaatia ihmeitä.

***½

Cover #1 - Andre Kostelanetz [spotify] 
Venäläissyntyinen Andre Kostelanetz (1901 - 1980) oli kuuluisa orkesterinjohtaja ja Yhdysvaltojen 'easy listening'-genren tunnetuimpia nimiä.
Jousisovitus on Kostelanetzin tyyliin erittäin onnistunut. Mutta taas huilut eivät mielestäni sovi kappaleeseen. Intro on vähän liiankin mielikuvituksellinen, plus en tiedä, mikä virka välilurituksella(1:37-1.44) on.
***

Cover #2 - Frank Sinatra [spotify] 
Sinatra levytti kappaleen useen otteeseen, 1942, 1947, 1956, 1961 ja 1977. Valitsemani cover on Don Costan jousisovitus ja vuodelta 1961. Versiota pidetään myös Sinatran parhaimpana.
Sovitus on astetta sentimentaalisempi. Sinatra venyttää sanoja ja tempo on pehmeä. Instrumenttiosastolla ollaan lähellä Kostelanetzin versiota, mutta hillitymmällä ja harkitummalla otteella.
****

Cover #3 - Synnöve Rehnfors

Suomeksi kappaleen on levyttänyt Olavi Virta vuonna 1954. Versio on kuitenkin huippuharvinainen ja puuttuu lähes kaikilta Virta-kokoelmilta. Niinpä suomimusiikki edustaa tässä Synnöve Rehnfors ja Olli Hämäläisen (1924 - 1984) kvintetti. Sovitukseksi on valittu tyypillinen jazz-muoto eli yksi johtava instrumentti ja säestys pianolla, rummuilla ja kontrabassolla. Lopputuloksessa ei ole mitään vikaa, mutta edellisiin verrattuna tämä on lattea versio.
**½

Cover #4 - Richard Tauber [spotify] 
Itävaltalaista tenoria Richard Tauberia(1891 - 1948) pidetään 1900-luvun yhtenä suurimmista laulajista. Tauberin pääsuuntaus oli oopperassa ja opereteissa, ja minullekin oli yllätys löytää Night and Day hänen laulamanaan. Esitys on vuodelta 1933.
Äänessä on - täytyy myöntää - vahvuutta, joka uupui Astairelta. Mutta toisaalta kyseessä ei ole ooppera, joten Tauberin ääni on jo liiallisen äänekäs. Ja mainittakoon, että musiikki tuskin kuuluu taustalla(harppu jostain syystä yksi instrumentti).
**½

Cover #5 - Karaoke Ameritz [spotify] 
Kuten edellisissä Kovera puoli -artikkeleissa, otan mukaan yhden tökerön karaokeversion.
Instrumentit ovat karmivia kuten olettaa sopii, eikä mikään kuulosta ollenkaan aidolta. Kellopeli/vibrafoni johtava soitin? Uskomatonta. "Saksofonin" ääni on vieläkin kauheampi, jos nyt tunnistin sen edes saksofoniksi. Tahti on jazzahtava ilman minkäänlaista muutosta, voimakkuus sama ilman tunnetta. Loppu on siirappimainen, ällöttävä.
½

Cover #6 - Robert Farnon [spotify] 
Kanadalainen Robert Farnon (1917 - 2005) oli niin sanoitus 'light music' tyylisuunnan kuuluisimpia edustajia. Olen maininnut hänestä jo aiemmassa blogikirjoituksessani.
Tässä versiossa niinikään kanadalaiset Kathran Oldfield & Denny Vaughan laulavat kappaleen duona. Night and Day tosiaan sopii laulettavaksi duona, ja on makuasia, mistä esitystavasta itse pitää eniten. Sovitus edustaa tyypillistä jousipainotteista viihdemusiikkia ja toimii tässä hyvin.3.10-3.20 sisältää mielenkiintoisia atonaalisia sointuja ja loppufanfaarit ovat ehkä liioitellun huikeat.
****
 

Cover #7 - Stan Getz [spotify] 
Kenties paras ikinä elänyt tenosaksofonisti Stan Getz (1927 - 1991) levytti oman tulkintansa Porterin hitistä vuonna 1951. Jazzin muodon saanut kappale toimii Getzin määräämänä huomattavasti paremmin kuin aiemmin esitellyltä Olli Hämeen Quintetiltä. Musiikissa on mukana vahva jammailufiilis ja improvisoinnille on jätetty sijaa. Pianon äärellä on muuten ruotsalainen Bengt Hallberg (s. 1932).
**** 

Cover #8 - London Sinfonietta [spotify]  Vuonna 1968 perustettu Lontoon Sinfonietta keskittyy pääosiin nykymusiikkiin ja esittä kappaleista genrestä genreen. Tässä esityksessä kapellimestarina toimii John McGlinnin.
Kappaletta on muokattu rankalla kädellä orkesteriteokseksi. Niin paljon, että vasta minuutin ja 15 sekunnin kohdalla kappaleen tunnistaa olevan 'Day and Night'. Alkumelodian, jonka pitäisi normaalisti soida alussa, on sijoitettu keskelle kappaletta 2.50-3:15. Tämän jälkeen tempo muuttuu valssiksi...ja ties miksi.
Arvostelu on hankalaa. Omaperäisin "coveri" näin vähään aikaan, täytyy sanoa.
***

Cover #9 - David Rose

Kuulostaako nimi "Holiday for Strings" tutulta? Siitä ja monesta muusta jousiorkesterille sävelletystä kappaleesta on vastannut David Rose (1910 - 1990). Rose työskenteli läheisesti televisiokanavien musiikkituotannossa esim. musiikkia sarjoissa Pieni talo preerialla ja Bonanza on Rosen käsialaa.
Oheinen versio on hyvin tyypillistä Davidia. Hän osaa  sovituksissaan hyödyntää mestarillisesti jousia. Night and Day tosin kaipaa hieman potkua, siispä sydäntä särkevät jouset ei riitä.
**½

Cover #10 - Comedian Harmonists [spotify] 
Saksalainen harmoniayhtye Comedian Harmonists oli yksi suosituimpia musiikkiryhmiä ennen toista maailmansotaa. Yhtye oli aktiivisimmillaan 30-luvun vaihteessa. Hajoamisensa jälkeen 1941 se ei koskaan tehnyt comebackia.
Kappale sopii erittäin hyvin lauluryhmälle, vaikka pelkkänä a cappella-esityksenä; Ihmisääni korvaa instrumentit oivallisesti. Sovitus on melko uskollinen alkuperäisille, mitä nyt alkusäkeistö on sijoitettu keskelle.
Hauskana sivuhuomiona mainittakoon, että kappaleen nimi Tag Und Nacht on saksaksi käännetty päinvastoin kuin alkuperäisessä. Samoin kävi meillä Suomessa, Olavi Virran levyttäessä kappaleen nimellä Päivin öin, eikä siis Öin päivin.
**** 

3 kommenttia:

xiladone kirjoitti...

Hieno kappale joka luonnollisesti kuuluu jokaisen jazzlaulajan tehdä ainakin kerran

Enpä ole varma olenko Virran versiota kuullut eikä oikein muitakaan suomenkielisiä versiota äkkiä tullut mieleen...tosin äänitearkiston tietokanta listasi niitä versioita sitten useammankin:

http://aanitearkisto.fi/firs2/kappale.php?Id=Night+and+day
http://aanitearkisto.fi/firs2/kappale.php?Id=P%E4ivin+%F6in
http://aanitearkisto.fi/firs2/kappale.php?Id=Y%F6+ja+p%E4iv%E4

(Ismo Alanko??? Didn't see that one coming)

Jukka kirjoitti...

Täytyypä muistaa poimia mukaan Virran Kootut levyt osa 16, kun ensi kerran käy kirjastossa ;)

Antti Soukka kirjoitti...

Night And Dayn eri versioita listatessa on hyvä muistaa myös U2:n vuonna 1990 hyväntekeväisyyskokoelmalle Red Hot + Blue tekemä kiehtova tulkinta.

http://www.youtube.com/watch?v=kCdHM3i0DWA

Kappale oli myös yhtyeen historiassa merkittävä, koska se oli rumpuluuppeineen ja synamattoineen varhaisin esitys, jolla U2 esitteli 90-luvun konepoptyyliään.

Suosituimmat artikkelit