tiistaina, joulukuuta 15, 2009

Mestarit tahtipuikon takana: Howard Blake - Musiikki animaatiossa 'Lumiukko'

Mitä olisi joulu ilman iki-ihanaa Lumiukko-elokuvaa? Raymond Briggsin hellyttävä tarina pojasta ja hänen eloon heränneestä lumiukosta on viihdyttänyt meitä suomalaisia joka jouluaatto jo pian 20 vuoden ajan. Kauniisti käsin piirrettyä elokuvaa kuljettaa eteenpäin vain musiikki; dialogia kuullaan vain alussa. Kertoja muistelee aamua, jolloin maahan oli satanut paljon lunta...




Kuuden nuotin säveltäjä
Howard Blake syntyi Lontoossa 28 joulukuuta 1938. Hänen musikaalinen lahjakkuus huomattiin jo peruskoulussa, jossa hän muun muassa sopraanona lauloi oopperaa ja soitti pianoa. Jo tuohon aikaan hän aloitti säveltämisen. Siirryttyään Royal Academy of Music -konservatorioon 18-vuotiaana Blake opiskeli pianonsoittoa sekä säveltämistä. Hänen ikäväkseen 60-luvun klassinen musiikkiopetus oli hylännyt perinteet ja Blaken korkealle arvostamat säveltäjämestarit, kuten Bachin, Schubertin Tšaikovskin ja Rahmaninovin. Kaiken musiikin tuli olla avantgardea.

Tuskastuneena Blake jätti konservatorion ja siirtyi vähäksi aikaa hotellin vahtimestariksi, johon hän ei sopinut alkuunkaan. Sitten hän huomasi työpaikkailmoituksen filmiprojektorin käyttäjän avustajasta.
«Minulla ei ole yhtään rahaa, mutta jos saan paikan, voisin nähdä Iivana Julma -elokuvan molemmat osat!»
Blake oli aluksi surkea työssään, mutta pääsi pikkuhiljaa juonen päästä kiinni. Hän siirtyi pian National Film Theatren leiviin, jossa hän vietti seuraavat 2 ja puoli vuotta katsoen jatkuvalla syötöllä elokuvia, niin hyviä kuin kokeellisiakin elokuvia.

Howard Blake ja projektori, 1961

Kerran Blake sai idean tehdä oman elokuvan. Hän ohjasi sen ja teki siihen musiikin. Samalla hän oppi paljon elokuvanteosta ja elokuvamusiikista. 
Kokeilusta tuli niin hyvä, että se esitettiin Blaken teatterissa. Teatterin johto huomasi Blaken potentiaalin ja halusi hänestä filmiohjaajan. Blake ei kuitenkaan tiennyt visuaalisesta puolesta mitään; häntä kiinnosti vain musiikki.

Blake tarvitsi lisätuloja. Hän siirtyi kapakkapianistiksi, muttei osannut soittaa jazzia. Harjoittelun myötä hän kehittyi ja pian ihmiset jonottivat ulkona päästäkseen kuuntelemaan Blaken soitantoa. Blakesta tuli sessiomusiikko ja hän kierteli bändistä toiseen soittaen pianoa. Lopulta hän päätyi Abbey Roadin levytysstudioon. Hänen tulonsa nousivat kertaheitolla: Entisen 20-puntaa-per-viikko sijaan hän saattoi tienata nyt 200 puntaa yhdessä yössä.

Työssään Blake tapasi ajan johtavia elokuvasäveltäjiä kuten Bernard Herrmannin ja Henry Mancinin. Toisinaan hän johti Quincy Jonesin orkesteria.

Blake ei missään vaiheessa ollut lopettanut lempiharrastustaan, eli säveltämistä. Näytettyään erästä Sinfoniaan Bernard Herrmann, vanha elokuvasäveltäjä piti siitä ja kysyi, esittääkö BBC sen?
«He eivät koske mihinkään tällaiseen. Se on oltava "narisevaa ovea" tai ei mitään», Blake kiteytti vallitsevan musiikkisuuntauksen. Herrmann totesi: «Sinun kuuluisi tehdä musiikkia.»
Niin Blake tekikin. TV-sarjoihin musiikkia säveltäneen Laurie Johnsonin avustuksella Blake aloitti omat TV-sävellyksensä. Yksi tällainen sarja oli The Avengers, jonka viimeisellä tuotantokaudella kuullaan Blaken taustamusiikkia. Blake tienasi myös tekemällä runsaasti mainosmusiikkia:
«Katsoessani televisiota yhtenä iltana huomasin, että olin tehnyt musiikin jok'ikiseen tuona iltana näkemääni mainokseen»
Blakella näytti kulkevan hyvin. Hän oli rikastunut, hän oli naimisissa, hän oli muuttanut prameaan asuntoon lähelle Harrodsia.
Sisältä päin Blake teki kuitenkin kuolemaa. Hän kirjoitti turhanpäiväistä musiikkia yötä myöten ja kaikki päivät hän vietti äänitysstudiolla. Sen lisäksi hänellä oli alkava alkoholiongelma ja savukkeita meni yli 2 askia päivässä. «Näytin satavuotiaalta», Blake muistelee. Lääkärit antoivat hänelle elinaikaa 5 vuotta nykyisellä elämäntahdilla. Mutta masennuksesta kärsivä Blake ei jaksanut välittää.

Lopulta eräänä kevättalvena hän lähti Lontoosta, jätti vaimonsa ja sulkeutui kuukausiksi lomamökkiin meren rannalle Cornwalliin. Paikka oli autio ja juuri tätä hiljaisuutta ja tyhjyyttä Blake kaipasi.
«Tiesin, etten voisi jatkaa roskan säveltämistä. Minun oli löydettävä oma ääneni ja tehdä musiikkia, jolla oli tarkoitus, vaikka ainostaan minulle.»
Yhtenä päivänä rannalla kävellessään Blake ajatteli haluavansa kirjoittaa sinfonian viattomuudesta. Hän ei ollut vain varma, mistä aloittaisi. Sitten kuusi nuottia putkahtivat hänen päähänsä.
Vaistomaisesti hän tunsi nuotit tärkeiksi ja riensi kirjoittamaan ne ylös.



Blake vuonna 1969

Blake palasi hermolomaltaan Lontoseen - vain hyvästelläkseen sen uudelleen. Hän erosi vaimosta, muutti yksin Sussexin kreivikuntaan ja jäi asumaan vanhaan vesimyllyyyn. Siellä hän sävelsi ja harjoitti musiikkia omaksi ilokseen. Mutta Blaken mielessä kummitteli edelleen Cornwallin rannalla mieleen tullut melodia. Sille ei vain löytynyt paikkaa.

Sattuma puuttui asiaan.

Oli vuosi 1981. Blake oli lounastanut filmituottaja Gerry Pottertonin kanssa, kun tämä pyysi Blake pistäytyä TVC studiolla hakemassa šekin. Studiolla Blake tapasi tuottaja John Coatesin.
«Tehän olette elokuvasäveltäjä», Coates kysyi.
Blake vastasi myöntävästi.  
Coates jatkoi: «Olen juuri tehnyt 9 minuuttisen demon lastenfilmistä nimeltä 'Lumiukko'. Meillä on siihen musiikki olemassa, mutta en tiedä onko se hyvä. Haluaisitko vilkaista sitä.»
Blake suostui. Hän kuunteli elektronisilla soittimilla luodun musiikin, eikä pitänyt sitä kaksisena.
Sitten Blake näki luonnoskuvia filmistä. Eräässä kohtauksessa poika ja lumiukko lähtevät lentoon.
Silloin Blakelle valkeni, mihin hänen 6 nuottiaan kuuluvat.

Kyseessä oli Walking in the Air -kappaleen tunnusmelodia.


Blake suostui tekemään musiikin elokuvaan, mikäli siinä ei olisi dialogia. Coates oli epäileväinen, mutta suostui ehdotukseen. Parissa päivässä Blake oli tehnyt pianolla demonauhan. Coates suositteli sitä tuotantoyhtiö Channel 4:lle ja sai hyväksynnän. Maalikuussa 1982 alkoi animaation valmistus.

Kuolemattomat laulun sanat Blake keksi eräänä kuumana kesäkuun päivänä kaupungissa. Hän oli määrätietoisesti astumassa jalkakäytävälle ylitettyään tien, kun askeleesta tuli mieleen sanat stepping into the air... walking in the air. Sanonta oli uusi, ja Blake piti sitä loistavana.

Äänitus Sinfonia of London -orkesterin kanssa valmistui heinäkuussa 1982. Elokuvan laulajaksi oli valittu 12-vuotias kuoropoika Peter Auty St Paulin katedraalista.

Viimein jouluaattona 1982 Channel 4 näytti 26 minuuttisen animaation Englannissa.
Loppu on, kuten sanotaan, historiaa.


Elokuva voitti Bafta-palkinnon ja oli ehdolla aina Oscarin saajaksi. Klassikko oli syntynyt.


71 vuotiaan Blaken sävellystuotanto kattaa tätä nykyä yli 600 teosta. Hänet tullaan kuitenkin aina muistamaan ensisijassa Lumiukon säveltäjänä.
«Tiedän sen olleen taivaan liitto, sillä musiikissa on tämä transsendenssin, viattomuuden ja puhtauden vaikutelma; kaikki ne asiat, joita etsin Cornwallista. Ja se on sitä, mitä kaikkea Lumiukko on.»


Lumiukon musiikki

The Snowman eli op. 317 mielletään harvoin yksittäiseksi teokseksi. Sitä se kuitenkin on: yhtenäinen 26-minuuttinen orkesteriteos. Lyhennettyjä ja transkriptoituja versioita on sittemmin julkaistu. Itse omistan teoksen nuotteina pianolle sovitettuna.

Lumiukon musiikin voi jakaa taustamusiikiksi, melodisiksi kappaleiksi ja yhdeksi lauluksi.

Ensimmäistä kategoriaa edustaa liikettä ja tunnetilaa kuvaava sävelkulku. Esimerkkinä kohtaus, jossa Lumiukkoa aivastuttaa.




Kappaleessa on selvä melodiakulku ja rakenne. Sellainen soi esimerkiksi, kun Lumiukko ja poika ajavat moottoripyörällä. Instrumentteja käytetään mallikkaasti hyväksi. Jouset ovat kuuluvin osasto, mutta mukana on myös rytmisoitinta ja vasket eräänlaisena äänitehosteena.





Mainittaessa Lumiukko-animaation, ihmiset ensiksi alkavat hyräillä Blaken kuuden nuotin melodiaa mumisten sanoja "we're walking in the air". Walking in the Air eli Op.317A julkaistiin singlenä vuonna 1985, tällöin tosin Aled Jonesin (s. 1970) laulamana, koska Peter Autylla oli paha äänenmurros. Se ylsi brittilistan sijalle numero 5.
Kappaleesta on tehty kymmeniä cover-versioita. Suomessa kuuluisin lienee Nightwishin ja Tarja Turusen tulkinta. Kappale on käännetty suomenkielelle nimellä Avaruus Tarleena Sammalkorven toimesta. Sen on levyttänyt esimerkiksi Cantores Mirores vuonna 1989.


We're walking in the air,
We're floating in the moonlit sky,
The people far below are sleeping as we fly.

I'm holding very tight,
I'm riding in the midnight blue,
I'm finding I can fly so high above with you.

On across the world
The villages go by like dreams,
The rivers and the hills,
The forests and the streams.

Children gaze open mouthed,
Taken by surprise,
Nobody down below believes their eyes.

We're surfing in the air,
We're swimming in the frozen sky,
We're drifting over icy
Mountains floating by.

Suddenly swooping low on an ocean deep,
Rousing up a mighty monster from his sleep,

We're walking in the air,
We're floating in the midnight sky
And everyone who sees us greets us as we fly


Elokuva kuuluu olennaisena osana jouluun, vaikkakin itse juoni on jollan tapaa vinksahtanut. Elävät lumiukot kokoontuvat juhlimaan joka joulu pohjoisnavalle, jossa nähtävästi asuu yksin pikkuruinen joulupukki. Ja edelleen elokuvaa katsoessa ei voi olla kiinnittämättä huomiota pohjoisnavalla käyskentelville pingviineille, tai että siellä kasvaa tiheätä metsää. Ja voisi tarinan poika käyttä jotain ainetta couperosasta punaisena hohkaaville poskilleen!

Leikillisesti voi sanoa, että Lumiukko on korvannut joulurauhan julistuksessa Turun. Molemmat kun näytetään klo 12 aikaan aattona. Mikäpä on hienompi tapa aloittaa joulu, kuin Howard Blaken musiikki ja upea animaatio!


*Klikkaa suuremmaksi*

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

oli todella mielenkiintoista saada tietää kuinka tuo mestari sävellys syntyi, kuten alussa mainitsit sana ´lumiukko´tuo todellakin sävellyksen heti mieleen ja sitä alkaa hyräillä välittömästi. Se ehkä johtuuu siitä kun se on ainoa elokuva jota joka joulu odottaa näkevän että oikea joulu mieli valtaa sydämmen.

Suosituimmat artikkelit