keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009

Levyarvostelu: Spike Jones - Clink, Clink, Another Drink (2003)



Julkaisupäivä: 3 maaliskuuta 2003
Genre: Huumori
Formaatti: CD

Kappaleet:

01.
Clink, Clink, Another Drink

2:23
02.
The Man On The Flying Trapeze

3:06
03.
I Wanna Go Back To West Virginia

3:13
04.
Behind Those Swinging Doors

3:09
05.
Liebestraum

3:10
06.
Blue Danube

2:53
07.
Chloe (Song Of The Swamp)

3:13
08.
The Glow Worm

3:09
09.
A Serenade To A Jerk

3:18
10.
Der Fuehrer’s Face

2:40
11.
Little Bo Peep Has Lost Her Jeep

2:25
12.
That Old Black Magic

2:26
13.
Hotcha Cornia (Black Eyes)

2:04
14.
Riders In The Sky

3:17
15.
William Tell Overture

3:17
16.
I Kiss Your Hand Madame

3:39
17.
You Always Hurt The One You Love

2:54
18.
Cocktails For Two

2:59
19.
Yes We Have No Bananas

3:15
20.
Holiday For Strings

3:14

____________________________________

Clink, Clink, Another Drink -kokoelmalevy sisältää kattavan läpileikkauksen huumorimusiikin legendan Spike Jonesin tuotantoon. Musiikki sopii kuunneltavaksi juuri silloin, kun kaipaa jotain naurettavaa ja riemuisaa. Tämä ei ole vakavasti otettavaa musiikkia, vaan vakavasti vinksahtanutta viihdettä


Lindley Jones (1911 - 1965) syntyi joulukuun 14. päivä Kalifornian Long Beachillä. Hänen äitinsä oli opettaja ja isänsä rautatievirkailija. Lempinimensä "Spike" (suom. rautatienaula) hän sai luisevan ruumiinrakenteensa johdosta jo lapsena.
Nuori Spike oli musikaalisesti lahjakas ja hän oppi varhain rumpujen, pianon ja trumpetin soiton. Musiikin opinnot hän jätti kesken ja ryhtyi kierteleväksi muusikoksi. 30-luvulla Jones soitti muun muassa maineikkaan Victor Youngin (1900 - 1956) orkesterissa ja esiintyi rumpalina artistien kuten Bing Crosbyn ja Judy Garlandin äänityksissä.
Spike Jones kokosi viimein oman orkesterinsa muusikoista, jotka olivat peräisin Del Porterin 40-luvun vaihteessa hajonneesta huumoriyhtyeestä. Spike Jones and His City Slickers aloitti levytykset RCA Victor -levy-yhtiölle vuonna 1941. Alussa yhtyeessä oli vain 5 jäsentä, mutta aikaa myöten niin muusikoiden kuin levytysten määrä nousi. Ensin oli kuitenkin hiljaista.

Läpimurtonsa Spike Jones teki II maailmansodan aikana vuonna 1942 levyttämällä propagandalaulun Der Fuehrer's Face. Kappale oli alunperin tarkoitettu Disneyn vuoden 1943 Aku Ankka -animaatioon "Donald Duck In Nutzi Land". Musiikin oli tehnyt Disneyn pitkäaikainen elokuvasäveltäjä Oliver Wallace (1887 - 1963) ja sen itsesään oli tarkoitus parodioida natsien tunnushymniä Horst-Wessel-Liediä.
Kappaleesta tuli Spike Jonesin esittämänä listahitti, sen yltäen aina sijalle #3. Aku Ankka -piirretty, joka sai laulun mukaan päivitetyn nimen "Der Fuehrer's Face", voitti parhaan lyhytanimaation Oscarin esitysvuonnaan.

Animaatio on katsottavissa YouTubesta. Der Fuehrer's Face esiintyy siinä vähemmän räväkämpänä versiona kuin Spike Jonesin tulkisemana, toki mukana on rankasti pilailevaa animaatiota.



Spike Jones jatkoi menestyskulkuaan. 40-luvulla kuultiin lukuisia humoristisia parodioita joko sen hetken hiteistä (That Old Black Magic) tai vanhoista klassista kappaleista (The Blue Danube). Yhtye alkoi esiintymään niin radiossa kuin lopulta televisiossa. The Spike Jones Showta näytettiin CBS-kanavalla vuosina 1954-1961. 60-luvulle tultaessa bändin vetovoima ei kuitenkaan ollut enää entisensä ja yhtye hajosi ennen keuhkoahtaumaa sairastavan Jonesin kuolemaa 1965.


Spike Jonesin huumori perustuu usein hassuihin äänitehosteisiin, jotka jollakin tapaa liittyvät sanoituksiin.
Esimerkkinä tällaisesta "spikejonesmaisuudesta" on vuoden 1946 sovitus Paul Lincken Kiiltomatoidyllistä:


Aileen Carlisle laulun When the night falls silently, the night falls silently keskeyttää absurdi astioiden rysähtäminen ilmeisen korkealta. Se siitä hiljaisuudesta!

Lyriikoihin painottuva musiikki vaatii äidinkielenään ei-englantia puhuvalta tavallista enemmän keskittymistä. Tämän johdosta pienempi tai suurempi osa vitseistä menee ns. "ohi". Onnekseen Spike Jones edustaa aikakautta, jolloin musiikki oli orkestereilla soitettavaa. Näin voi vaikka unohtaa sanojen seuraamisen ja kuunnella vain yhtyeen musisointia. Vitsinä toimivat äänitehosteet ja huudahdukset viihdyttävät itsenään - ilman mitään asiayhteyttä. Tietyissä tapauksissa, esim. klassista parodioidessa koko musiikki voi olla pelkkää kilinää, kolinaa ja kurlausta.


Spike Jones orkestereineen

Kiintoisaa kyllä, Pertti "Spede" Pasanen tunnettiin suurena Spike Jones -fanina. Hänen innostuksensa yhtyeen musiikkiin oli jopa sitä luokkaa, että 80-luvun Spede Show sisälsi visualisoituja Spike Jones musiikkiosuuksia Bluff Brothersin esittäminä. Toistakymmenettä vuotta Speden Spelien alkutunnuksena oli pätkä vuoden 1946 pilailuversio Frank Lisztin Liebesträume -pianoteoksesta Simon, Veskun ja Speden ilveilyjen kera:


Clink, Clink, Another Drink antaa kuulijalle hyvän käsityksen Spike Jonesin tyylistä. Vaikka yhtye on hyvin tunnettu ja etenkin vanhemmalle sukupolvelle läheinen, uskon Suomesta löytyvän paljon ihmisiä, jotka eivät tunne Spike Jonesin tuotantoa. Onneksi kappaleet edustavat helposti lähestyttävää genreä, ja en näe syytä, miksei vannoutunein Voicen kuuntelija pitäisi esim. alla olevista esimerkkikappaleista.


Poimintoja levyltä:

Cocktails For Two (2:59)
Jotkin Spike Jonesin parodioimat versiot syrjäyttivät suosiossa kokonaan alkuperäisen kappaleen. Näin kävi vuoden 1934 elokuvan Murder at the Vanities laululle Cocktails for Two, jonka City Slickers "tuunasi" uusiksi kymmenen vuotta myöhemmin 1944.
Kappaleessa on huomattavissa Spike Jonesin tyyli huijata toisinaan kuulijaa aloittamalla musiikki täysin normaalisti. Tässä tapauksessa kuulijaa höynäytetään aina 53 sekunnin kohdalle, jolloin pelleily alkaa.
Mickey Katzin hulvattomia äännähdyksiä, sylkäisyjä, kurlauksia ja kulauksia kuullaan 1:45 sekunnin jälkeen. Muistojeni mukaan kappaletta on käytetty Spede Showssa sketsien välillä.


Riders in the Sky (3:18)
Spike Jones teki tämän parodian Suomessakin Aaveratsastajat nimellä kulkevasta kantrilaulusta, jonka Vaughn Monroe (1911 - 1973) levytti vuonna 1949. Versio on hulvaton. Laulaja muistuttaa ääneltään Monroeta, mutta laulaa sen "juopuneena" sammaltaen ja vaikertaen. Tämän lisäksi sanoissa tehdään pilaa Monroesta. Parin minuutin kohdalla tahti muuttuu täysin, perinteiseksi Spike Jones -orkesteroinniksi.
Loppusekuntien show-tyylinen fanfaari on saattanut olla jälleen Spede Shown sketsien väliefektinä.



Holiday For Strings (2:59)

David Rosen II maailmansodan aikainen instrumentaaliteos kääntyi tuoreeltaan Spike Jonesin käsittelyssä aivan joksikin muuksi.
Jälleen kestää lähes puoli minuuttia, kunnes kappale paljastuu huumoriversioksi. Instrumenttien valikoima kattaa kelloista pilleihin ja erilaisiin tööttäyksiin. Ainoastaan jouset puuttuvat, koska ne ovat otsikon mukaan lomalla. Lopussa melodiaa tehdään kotkottaen ja nauramalla. Löytyykö 2000-luvulta vastaavaa musisointia? Kysyn vaan.

Tuomio:
Huumorimusiikki on vaikea arvosteltava; Hersyvät sanoitukset ja esityksen ilme ovat genressä usein tärkeämpiä kuin itse musiikki, joka oikeastaan toimii vain jutun ilmaisukanavana. Näin oli muun muassa asian laita Monty Pythonin tapauksessa (lue arvosteluni), joiden laulujen melodiat olivat pääasiallisesti helppoja ja yksinkertaisia. Pythonit - vaikkakin omasivat selvästi musikaalista puolta - olivat silti kotonaan näyttämön puolella. Tämä näkyi myös laulujen karkeudessa.
Spike Jones puolestaan oli ehta muusikko, eikä hänellä ollut senkään vertaa teatterikoulutusta.

Lisäksi on huomattava, että Jonesin tyyli ei niinkään perustu Pythonin tapaisiin sketseihin vaan olemassa olevien musiikkikappaleiden leikilliseen vääntelyyn. Suurin osa kappaleista on hyvin musikaalisia ja välillä unohtaa jopa kuuntelevansa parodiaa. Huumori perustuu välillä pelkkiin äänitehosteisiin ja hullunkurisiin instrumentteihin. Tämän johdosta Spike Jonesin ja The City Slickersin soitanto on "helpommin" kuunneltavaa kuin Pythonien, joiden laulujen seuraaminen käy nopeasti työlääksi ja puuduttavaksi.

Clink, Clink, Another Drink ei ole täydellinen julkaisu. Levyltä on karsittu monia Spike Jonesin klassikkokappaleita, näkyvimmin Hawaiian War Chant, joka ehdottomasti pitäisi kuulua tällaiselle kokoelma-albumille. Plussaa tulee sen sijaan laadukkaista ääniteversioista. "Clink, Clink, Another Drink" -nimellä löytyy Spotify'sta kolme albumia, joissa sama kappale voi laadultaan poiketa melkoisestikin eri levyjen välillä.
Sum summarum: 20 kappaleen kokonaisuutena Spike Jones ja huumorimusiikki ei juurikaan tästä parane.

****½

maanantaina, joulukuuta 28, 2009

Viikon 53 viisikko

1. Mr. Sandman
Sävellys & sanoitus: Pat Ballard - Esitys: The Four Aces - Vuosi: 1954

Pat Ballardin kappale "Mister Sandman" sijoittui Yhdysvaltain singlelistojen ykköseksi harmoniayhtye The Chodettesin toimesta vuonna 1954. Isossa-Britanniassa puolestaan The Four Acesin versio oli menestynein, yltäen sijalle #9. Yhtye esiintyy edelleen näin 50 vuotta myöhemmin, toki muuttuneella kokoonpanolla.
Kuten niin usein, tämänkin laulun kuulin henkilökohtaisesti elokuvan kautta. Tällä kertaa Back to The Future -trilogian ensimmäisessä osassa.
Olavi Virta esitti kappaleen jo vuonna 1955 Reino Helismaan käännöksellä Nukkumatti.


Alkuperäinen kokoonpano: Al Alberts, Dave Mahoney, Rosario "Sod" Voccaro & Lou Silvestri


2. Dry Bones
Sävellys & sanoitus: Negrospirituaali - Esitys:  Fred Waring and His Pennsylvanians  - Vuosi: 1947

Kuulin tämän kappaleen ensi kerran yläasteella ruotsin tunnilla norjalaisen Bjelleklang-lauluyhtyeen eriskummallisena tulkintana. Se muistutti tyyliltään Mieskuoro Huutajia.
Kyseessä oli alunperin hengellinen negrospirituaali; sanat perustuvat Hesekielin kirjaan. Musiikki on säveltäjä James Weldon Johnsonin (1871 - 1938) käsialaa. Kappale mielletään usein opetus- tai huumorilauluksi, sillä sen sanoissa luetellaan luita alhaalta ylöspäin ja samalla säveltaso nousee. Sama toistuu uudelleen alaspäin mentäessä.
Esimerkkiversioksi olen valinnut orkesterinjohtaja Fred Waringin (1900 - 1984) ja hänen laulukuoronsa tulkinnan.


J. W. Johnson vuonna 1932

3. Remembering you
Sävellys & esitys: Roger Kellaway - Vuosi: 1971
Perhe on pahin (All in the Family) oli 70-luvun yksi katsotuin Sitcom. Yhdeksän tuotantokautensa aikana se voitti lukuisia Emmy- ja Golden Globe palkintoja. Vuonna 2002 All in the Family rankattiin 4. parhaaksi TV-ohjelmaksi kautta aikain.
Ohjelman teemalaulu Those Were the Days on hyvin tunnettu katsojien keskuudessa. Erittäin tarttuva ja mukava on myös pianisti-säveltäjä Roger Kellawayn (s. 1939) esittämä lopputunnari Remembering you. Musiikin aikana nähdään lopputekstien takana kuvaa Queensin asuntomiljööstä. Normaalisti instrumentaalina esitetylle kappaleelle on olemassa sanat, jotka on kirjoittanut Carroll O'Connor eli Archie itse

Sarjan nimi

4.Onnelliset
Sävellys & sanoitus: Gösta Sundqvist - Esitys: Leevi And The Leavings - Vuosi: 1980

Legendaarinen Leevi and the Leavings on jättänyt suomalaiseen rock-kulttuuriin unohtumattomia kappaleita. Edesmenneen Gösta Sundqvistin (1957 - 2003) kirjoittamat sanat ja melodiat ovat juurtuneet osaksi suomalaista musiikkihistoriaa kappaleiden kuten Teuvo, maanteiden kuningas; Pohjois-Karjala; Mitä kuuluu Marja-Leena ja Rin Tin Tin välityksellä.
Omaperäistä ja ironiatyylistä lyrikointia edustaa tämä kodinkoneita ja elektronisia vempaimia luetteleva kappale.

«Kerää kynttilät pois. Emme tarvitse nyt romantiikkaa, 
kun olen hankkinut meille tuvan täydeltä elektroniikkaa»



Leeevi & and the Leavingsin tuotanto puuttuu ikävä kyllä Spotifysta.


Gösta Sundqvist, Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund


5. Gladiaattorien tulo
Sävellys: Julius Fučik - Esitys: Militärmusik Kärnten - Vuosi: 1997

Tšekkiläinen Julius Fučík (1872 - 1916) sävelsi yli 300 marssia, polkkaa ja valssia, useimmat sotilassoittokunnille. Laajasta tuotannostaan huolimatta hänen musiikkia ei soiteta kovinkaan usein eikä sitä tunneta Suomessa hyvin. Yhden Fučikin teoksen uskon kuitenkin kaikkien tunnistavan. Se on Op. 68 Vjezd gladiátorů eli Entrance of the Gladiators vuodelta 1897. Nimellä "Thunder and Blazes" kappale levisi 1900-luvun alussa sirkusmusiikkina. Musiikista tulikin äkkiä tyypillisen klisee esimerkiksi elokuvissa ja piirretyissä, joissa kohtaus liittyi sirkustaiteluun.
Kappaleen rakenne on tyypillinen A-B-A, jossa trio on poikkeava osuus.

Julius Fučík kaiketi 1900-luvun alussa


Mikä kappale miellytti sinua?



maanantaina, joulukuuta 21, 2009

Viikon 52 viisikko

1. Powerhouse
Sävellys: Raymond Scott -  Esitys: Raymond Scott Quintette - Vuosi: 1937

Yllä olevan musiikin ihmiset muistanevat Väiski Vemmelsäärestä ja muista vanhoista Warner Bros. -piirretyistä.
Kyseessä on säveltäjä-orkesterijohtaja Raymond Scottin (1908 - 1994) kappale Powerhouse, jonka hän esitti jazz-kvintettinsä kanssa ensi kerran helmikuussa 1937. Kappale ei julkaistuaan ollut yhtä iso hitti kuin kvintetin kaksi muuta teosta, The Toy Trumpet ja Twilight in Turkey. Kuitenkin pian Warner Bros hovisäveltäjän Carl W. Stallingin (1891 -1972) käytettyä teemaa ahkerasti 40-luvun vaihteen Looney Tunes -piirretyissä Powerhousesta tuli yksi legendaarisimmista instrumentaalisävellyksistä.
Rakenteellisesti kappale jakautuu kahteen toisestaan poikkeavaan melodiaan. Ensimmäinen osuus on nopea; vauhtia tahi takaa-ajoa kuvaava. Toinen osio tunnetaan ns. "tehdasmusiikkina" tai "liukuhihnamusiikkina" sen tyypillisen käytön mekaanisia tehtaankoneita sisältävissä kohtauksissa. Lopussa A-osio kertautuu uudemman kerran.
Powerhouse on säilynyt käytössä edelleen tämän päivän animaatioissa - mainittakoon Ren & Stimpy, Animaaniset ja Simpsonit.





2. Take Five
Sävellys: Paul Desmond -  Esitys: The Dave Brubeck Quartet - Vuosi: 1959

Jälleen kappale, joka ei paljon esittelyä vaadi. Pian 50 vuotta keikkaillut The Dave Brubeck Quartet - perustajana pianisti ja nykyisin 89-vuotias Brubeck - esitti tämän kvartetin saksofonistin Paul Desmondin (1924 - 1977) säveltämän jazz-teoksen vuonna 1959. Nimi "Take Five" viittaa kappaleen epätyypilliseen 5/4-osa tahtilajiin. Kappale on soittoyhtyeen tunnetuin teos ja ylsi sijalle #5 Billboardin singlelistoilla.
Desmondin kuoltua 1977 hän jätti kappaleensa oikeudet Amerikan Punaiselle ristille, jolle kertyy rojalteista tuottoa noin 100 000 dollaria vuodessa.


Alk. vas: Joe Morello, Eugene Wright, Dave Brubeck, Paul Desmond

3. Oh Yeah
Sävellys & sovitus: Boris Blank - Sanoitus: Dieter Meier -  Esitys: Yello - Vuosi: 1985
Sveitsiläinen '79 perustettu Electronica-yhtye Yello julkaisi tämän erikoisen muunneltua ääntä sisältävän kappaleen vuonna 1985. Se saavutti Billboard Hot 100 listalla sijan #51 ja on valittu 48:neksi parhaaksi "80 -luvun yhden hitin ihmeeksi" VH1-kanavan äänestyksessä.
Kunnia kuuluu jälleen Simpsoneille, jonka kautta tutustuin kappaleeseen. Sarjassa Oh Yeah kuullaan Duffmanin teemana.


Boris Blank (s. 1952) & Dieter Meier (s. 1945)



4. The Hustle
Sävellys & sovitus: Van McCoy -  Esitys: Van McCoy and the Soul City Symphony - Vuosi: 1975

Vain 39-vuotiaana kuollut Van Allen Clinton McCoy (1940 -1979) toimi musiikkituottajana, säveltäjänä, sovittajana ja kapellimestarina. McCoy tuotti musiikkia mm. Gladys Knightille ja Aretha Franklinille. Hänen omaksi yhden hitin ihmeeksi nousi diskokappale The Hustle, joka kiilasi Billboard Hot 100 listan ykköseksi heinäkuussa 1975. Seuraavana vuonna kappale palkittiin Grammy-palkinnolla parhaana pop-instrumentaalina.




5. Marssi B-duuri
Sävellys: Sergei Prokofjev -  Esitys: The Champer Orchestra of Europe johtajanaan Claudio Abbado - Vuosi: 1943-1944
Venäläissäveltäjä Sergei Prokofjevia (1891 - 1953) pidetään yhtenä merkittävimpänä 1900-luvun klassisen musiikin uranuurtajista. Hänen tuotantonsa kattaa esimerksi 7 sinfoniaa, 9 balettia (Romeo ja Julia [1935-36], Tuhkimo [1940-44]), 14 oopperaa, näyttömä- ja elokuvamusiikkia(Alexander Nevsky [1938], Iivana Julma [1942-45]). Muista tunnettuja teoksia on mm. Pekka ja Susi (1936) ja Rakkaus kolmeen appelsiiniin (1919).
Prokofjev teki 3 teosta torvisoittokunnalle. Nopea ja pirteä Op. 99 Marssi B-duuri on vuosilta 1943-1944.

Nuori Prokofjev vuonna 1918

Mikä kappale miellytti sinua?


perjantaina, joulukuuta 18, 2009

Merry Christmas!

Todennäköisesti kuun viimeinen jouluaiheinen bloggaus on omistettu englanninkielisille joululauluille. Joulu on tuskin yhtä viihteellistettyä missään päin maailmaa kuin Coca-Cola -pukin syntymaassa, Yhdysvalloissa. Jo vierailu tavallisella omakotitaloalueella joulun alla tuottaa takuu varman kulttuurishokin; pihakoristeita ja vilkkuvia jouluvaloja on pilvin pimein savupiippua myöten. Tilpehöörin määrä on järkyttävä. Joulu on siellä todellakin materialismin ja kaupallisuuden juhla.
Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Viihteellistyminen on tuottanut Amerikassa lukuisia joululauluja, joista moni on rantautunut Suomeen asti ja vakiinnuttanut paikkansa joululaulukirjoissa. Kaikki laulut ei kylläkään ole yhtä perinteisiä täällä päin, ja aionkin nytesitellä niin tuttuja kuin hieman harvemmin meillä laulettuja anglosaksisia kappaleita.





Here Comes Santa Claus
Sävellys & sanoitus: Gene Autry, Oakley Haldeman - Esitys: Hene Autry - Vuosi: 1953?
"Laulava Cowboy" Orvon Gene Autry (1907 - 1998) sai idean laululle ratsastaessaan hevosella jouluparaatissa Los Angelesissa v. 1946 yleisön hokiessa "Joulupukki tulee". Säveltäjä Oakley Haldemanin avulla kappale julkistettiin singlenä seuraavana vuonna ja se sijoittui musiikkilistalla sijalle #9. Kappaleen on myöhemmin levyttänyt mm. Doris Day, Bing Crosby, Elvis Presley ja viimeksi tänä vuonna Bob Dylan.


All I Want for Christmas Is My Two Front Teeth
Sävellys & sanoitus: Donald Gardner - Esitys: Spike Jones & His City Slickers - Vuosi: 1948
Tämän laulu on yhtä hauska kuin sen tausta, veikkaan. Donald Gardner (1913 - 2004) oli opettamassa 2. luokkalaisia lapsia jouluna 1944, kun hän huomasi lähes kaikilta puuttuvan etuhampaan, sillä he lespasivat. Gardner kirjoitti laulun puolessa tunnissa ja se julkaistiin 4 vuotta myöhemmin, ollen mukana esityksessä opettajien konferenssissa.
Hupimusiikko Spike Jones (1911 -1965) yhtyeineen levytti laulun ensi kerran 6.12.1948 George Rockin lapsi-imitaation voimin. Kappale oli menestys. Gardner ihmetteli vielä 82-vuotiaana haastattelussa, miten pikkuinen hupsu laulu saattoi levitä koko maahan.
Juha Vainio levytti oman riemukkaan versionsa Jos vain saisin nastahampaan takaisin vuonna 1964.


Let It Snow! Let It Snow! Let It Snow!
Sävellys: Jule Styne - Sanoitus: Sammy Cahn - Esitys: Vaughn Monroe and his orchestra ja The Norton Sisters - Vuosi: 1945
Sataisipa lunta, lienevät ajatelleet parivaljakko Jule Styne (1905 - 1994) ja Sammy Cahn (1913 -1993) kirjoittaessaan tämän talviaiheisen kappaleen heinäkuun kuumimpana päivänä Hollywoodissa vuonna 1945. Laulaja ja orkesterinjohtajana tunnettu Vaughn Monroe(1911- 1973) levytti laulun saman vuoden lopulla ja se saavutti kärkipaikan Billboardin musiikkilistalla. Tunnettuja covereita on mm. tulkinnat Ella Fitzgeraldilta (1960) ja Bing Crosbylta (1962).
Vaikka kappale yhdistetään usein jouluun, itse sanoituksessa ei mainita joulua laisinkaan.

Carol of the Bells
Sävellys: Ukranalainen kansansävel - Sanat: Peter Wilhousky - Esitys: Rockapella - Vuosi: 1990
Tämä kuoroteos ei ole amerikkalaista alkuperää, mutta siellä se on yleisesti soitettu. Shchedryk eli uuden vuoden laulu on ukrainalaisen säveltäjä Mykola Leontovyschin (1877 -1921) säveltämä teos vuodelta 1916. Laulu kertoo pääskystä, joka lentää taloon kertoen tulevan kevään vauraudesta. Teos esitettiin ensi kerran Yhdysvalloissa 1921, mutta vasta 30-luvulla Peter Wilhouskyn kokonaan uusituin englanninkielisen sanoin julkaistuna siitä tuli suosittu, juurikin joulun aikaan.
Tämä Yksin kotona -elokuvassa soiva, John Williamsin (s. 1932) sovittama versio lienee suomalaisille tuttu.


Have Yourself a Merry Little Christmas
Sävellys & sanoitus: Martin Hugh - Sovitus: Conrad Salinger - Esitys: Judy Garland ja Georgie Stoll and his Orchestra - Vuosi: 1944
Filmisäveltäjä Hugh Martin (s. 1914) kirjoitti tämän kappaleen musikaaliin Meet Me in St. Louis(1944) lomaillessaan vanhempiensa häälomamökissä. Lyriikoihin liittyy symboliikkaa; perhe joutuu jättämään kotinsa Isän lähtiessä työn perään New Yorkiin. Näyttelijä Judy Garland (1922 -1969) laulaa tämän laulun piristääkseen 5-vuotiasta alakuloista pikkusiskoaan.
Kappale on yksi kaikkien aikojen eniten soitetuimmista joululauluista. Oman levytyksensä sille ovat tehneet niin Doris Day(1964), Bing Crosby(1962) kuin Frank Sinatra(vuosina 1947, 1957 ja 1963).


Santa Claus Is Coming To Town
Sävellys: J. Fred Coots - Sanoitus: Haven Gillespie - Esitys: Sonny Schyuler ja George Hall and the Hotel Taft Orchestra - Vuosi: 1934

Kun Haven Gillespie (1888 - 1975) toi yhteistyökumppanilleen säveltäjä John Cootsille (1897 - 1985) sanat lauluun Santa Claus Is Coming to Town, Coots luonnollisesti siihen musiikin vain 10 minuutissa. Julkaisija Leo Feist Inc. ei nähnhyt lapsille tarkoitetussa kappaleessa potentiaalia, mutta radioesityksen jälkeen heti seuraavana päivänä  kappaleen nuotteja tilattiin 100 000 kappaletta.
Ensimmäisestä levytysversioista v. 1934 vastasi suht tuntematon George Hall orkestereineen. Kuuluisampia tulkintoja ovat tehneet mm. Tommy Dorsey, Nat King Cole, Bing Crosby ja Fred Astaire.
Suomeen kappale ilmaantui verraten myöhään vuonna 1959 Vieno Kekkosen tulkitsemana ja Saukin kääntämänä. Nimi "Joulupukki matkaan jo käy" poikkeaa melko lailla suorasta käännöksestä ""Joulupukki tulee kaupunkiin", mutta rytmitys vaati pidempää otsikkoa tässä tapauksessa.


Winter Wonderland
Sävellys: Felix Bernard - Sanoitus: Richard B. Smith- Esitys: Joey Nash ja Richard Himber and his Hotel Carelton Orchestra - Vuosi: 1934

Richard B. Smith(1901 - 1935) oli saanut inspiraation kappaleelle nähtyään kotikaupunkinsa Honesdalen lumisen puiston. Hän kirjoitti sanat vuonna 1934 ollessaan hoidettavana tuberkuloosista, johon hän vuotta myöhemmin menehtyi. Vaudevillesäveltäjä Felix Bernard teki musiikin ja ensimmäisen äänityksen tuotti orkesterinjohtaja Richard Himber RCA Bluebird savikiekolle. Myöhemmin listasijojen kärkeä hätyytteli Artie Shaw, Guy Lombardo ja Johnny Mercer omilla versiollaan.
Kappale kuuluu sarjaan" talvilaulut, joissa ei mainita sanaa joulu, mutta joita pidetään joululauluina"
Suomeksi kappaleen lauloi ensi kerran Laura alias Laila Kinnunen vuonna 1956 Saukin sanoittamana.

The Chipmunk Song (Christmas Don't Be Late)
Sävellys & sanoitus: Ross Bagdasarian, Sr - Esitys: The Chipmunks - Vuosi: 1958
Russ Bagdasarian Seniorin (1919 - 1972) luoma "Alvin ja pikkuoravat" -ilmiö sai alkunsa vuonna 1958 kappaleella Witch Doctor, joka ylsi aina listaykköseksi. Siinä esiintyi ensi kerran korkeaääninen oravapuhe, mutta varsinaisen musiikkidebyytin Pikkuoravat teki joululaulullaan The Cipmunk Song.
Kappale voitti julkaisuvuonaan 3 Grammy-palkintoa ja sijoittui BillBoard Hot 100 listan ykköseksi, ollen viimeinen näin tekevä joululaulu Yhdysvalloissa.

Suomessa kappaleen käänsi Saukki eli Sauvo Puhtila (s. 1928) ja hän esitti itse "David Sevillen" roolia. Suomalaisessa versiossa Simon, Theodore ja Alvin kääntyivät Simeoniksi, Nestoriksi ja Elmeriksi. Heidän lauluäänestä vastasi Eino "Eikka" Virtanen (1925 -1999). Melodia ja kappaleen kulku ovat käytännössä identtiset alkuperäisen kappaleen kanssa. Tulevan 20-vuoden aikana Saukki ja Pikkuoravat esiintyivät laskutavasta riippuen noin 16 levytyksessä.


Jingle Bell Rock
Sävellys & sanoitus: Joe Beal ja Jim Boothe -  Esitys: Bobby Helms - Vuosi: 1957
Country-musiikko Bobby Helms(1933 - 1997) levytti tämän Kulkusia ja Rock Around the Clockia mukailevan kappaleen ensi kerran vuonna 1957, uudelleen 1965 ja 1967, seuraavaksi vuonna 1970 ja vielä kerran 1984. Kappale on oikeastaan enemmän counrya tai rockabillyä kuin suoranaista rock 'n rollia.
Jingle Bell Rock on coveroitu muun muassa yhtyeiden Bill Haley & His Comets, The Chipmunks ja laulaja Brenda Leen toimesta.


It's Beginning to Look a Lot Like Christmas
Sävellys & sanoitus: Meredith Willson -  Esitys: Bing Crosby, Jud Conlon's Rhythmaires ja  John Scott Trotterin orkesteri - Vuosi: 1951
Uskotaan, että elokuva- ja Broadway-säveltäjä Meredith Willson (1902 -1984) teki kappaleen ollessaan Yarmouthissa hotellissa. Laulun sanoissa näet mainitaan Grand Hotel ja puisto, jollainen löytyy Yarmouthista.
Ensimmäisen levytyksen syyskuussa vuonna 1951 kappaleelle teki viihdetaiteilija ja laulaja Perry Como (1912 -2001) yhdessä The Fountain Sistersin kanssa. Heti saman vuoden lokakuussa Bing Crosby levytti oheisen versionsa.
Kappaleesta on olemassa ei-niin tunnettu Vexi Salmen kääntämä ja Kai Hyttisen (s. 1947) tulkitsema suomenkielinen versio "Taasen joululta kaikki näyttää".

tiistaina, joulukuuta 15, 2009

Mestarit tahtipuikon takana: Howard Blake - Musiikki animaatiossa 'Lumiukko'

Mitä olisi joulu ilman iki-ihanaa Lumiukko-elokuvaa? Raymond Briggsin hellyttävä tarina pojasta ja hänen eloon heränneestä lumiukosta on viihdyttänyt meitä suomalaisia joka jouluaatto jo pian 20 vuoden ajan. Kauniisti käsin piirrettyä elokuvaa kuljettaa eteenpäin vain musiikki; dialogia kuullaan vain alussa. Kertoja muistelee aamua, jolloin maahan oli satanut paljon lunta...




Kuuden nuotin säveltäjä
Howard Blake syntyi Lontoossa 28 joulukuuta 1938. Hänen musikaalinen lahjakkuus huomattiin jo peruskoulussa, jossa hän muun muassa sopraanona lauloi oopperaa ja soitti pianoa. Jo tuohon aikaan hän aloitti säveltämisen. Siirryttyään Royal Academy of Music -konservatorioon 18-vuotiaana Blake opiskeli pianonsoittoa sekä säveltämistä. Hänen ikäväkseen 60-luvun klassinen musiikkiopetus oli hylännyt perinteet ja Blaken korkealle arvostamat säveltäjämestarit, kuten Bachin, Schubertin Tšaikovskin ja Rahmaninovin. Kaiken musiikin tuli olla avantgardea.

Tuskastuneena Blake jätti konservatorion ja siirtyi vähäksi aikaa hotellin vahtimestariksi, johon hän ei sopinut alkuunkaan. Sitten hän huomasi työpaikkailmoituksen filmiprojektorin käyttäjän avustajasta.
«Minulla ei ole yhtään rahaa, mutta jos saan paikan, voisin nähdä Iivana Julma -elokuvan molemmat osat!»
Blake oli aluksi surkea työssään, mutta pääsi pikkuhiljaa juonen päästä kiinni. Hän siirtyi pian National Film Theatren leiviin, jossa hän vietti seuraavat 2 ja puoli vuotta katsoen jatkuvalla syötöllä elokuvia, niin hyviä kuin kokeellisiakin elokuvia.

Howard Blake ja projektori, 1961

Kerran Blake sai idean tehdä oman elokuvan. Hän ohjasi sen ja teki siihen musiikin. Samalla hän oppi paljon elokuvanteosta ja elokuvamusiikista. 
Kokeilusta tuli niin hyvä, että se esitettiin Blaken teatterissa. Teatterin johto huomasi Blaken potentiaalin ja halusi hänestä filmiohjaajan. Blake ei kuitenkaan tiennyt visuaalisesta puolesta mitään; häntä kiinnosti vain musiikki.

Blake tarvitsi lisätuloja. Hän siirtyi kapakkapianistiksi, muttei osannut soittaa jazzia. Harjoittelun myötä hän kehittyi ja pian ihmiset jonottivat ulkona päästäkseen kuuntelemaan Blaken soitantoa. Blakesta tuli sessiomusiikko ja hän kierteli bändistä toiseen soittaen pianoa. Lopulta hän päätyi Abbey Roadin levytysstudioon. Hänen tulonsa nousivat kertaheitolla: Entisen 20-puntaa-per-viikko sijaan hän saattoi tienata nyt 200 puntaa yhdessä yössä.

Työssään Blake tapasi ajan johtavia elokuvasäveltäjiä kuten Bernard Herrmannin ja Henry Mancinin. Toisinaan hän johti Quincy Jonesin orkesteria.

Blake ei missään vaiheessa ollut lopettanut lempiharrastustaan, eli säveltämistä. Näytettyään erästä Sinfoniaan Bernard Herrmann, vanha elokuvasäveltäjä piti siitä ja kysyi, esittääkö BBC sen?
«He eivät koske mihinkään tällaiseen. Se on oltava "narisevaa ovea" tai ei mitään», Blake kiteytti vallitsevan musiikkisuuntauksen. Herrmann totesi: «Sinun kuuluisi tehdä musiikkia.»
Niin Blake tekikin. TV-sarjoihin musiikkia säveltäneen Laurie Johnsonin avustuksella Blake aloitti omat TV-sävellyksensä. Yksi tällainen sarja oli The Avengers, jonka viimeisellä tuotantokaudella kuullaan Blaken taustamusiikkia. Blake tienasi myös tekemällä runsaasti mainosmusiikkia:
«Katsoessani televisiota yhtenä iltana huomasin, että olin tehnyt musiikin jok'ikiseen tuona iltana näkemääni mainokseen»
Blakella näytti kulkevan hyvin. Hän oli rikastunut, hän oli naimisissa, hän oli muuttanut prameaan asuntoon lähelle Harrodsia.
Sisältä päin Blake teki kuitenkin kuolemaa. Hän kirjoitti turhanpäiväistä musiikkia yötä myöten ja kaikki päivät hän vietti äänitysstudiolla. Sen lisäksi hänellä oli alkava alkoholiongelma ja savukkeita meni yli 2 askia päivässä. «Näytin satavuotiaalta», Blake muistelee. Lääkärit antoivat hänelle elinaikaa 5 vuotta nykyisellä elämäntahdilla. Mutta masennuksesta kärsivä Blake ei jaksanut välittää.

Lopulta eräänä kevättalvena hän lähti Lontoosta, jätti vaimonsa ja sulkeutui kuukausiksi lomamökkiin meren rannalle Cornwalliin. Paikka oli autio ja juuri tätä hiljaisuutta ja tyhjyyttä Blake kaipasi.
«Tiesin, etten voisi jatkaa roskan säveltämistä. Minun oli löydettävä oma ääneni ja tehdä musiikkia, jolla oli tarkoitus, vaikka ainostaan minulle.»
Yhtenä päivänä rannalla kävellessään Blake ajatteli haluavansa kirjoittaa sinfonian viattomuudesta. Hän ei ollut vain varma, mistä aloittaisi. Sitten kuusi nuottia putkahtivat hänen päähänsä.
Vaistomaisesti hän tunsi nuotit tärkeiksi ja riensi kirjoittamaan ne ylös.



Blake vuonna 1969

Blake palasi hermolomaltaan Lontoseen - vain hyvästelläkseen sen uudelleen. Hän erosi vaimosta, muutti yksin Sussexin kreivikuntaan ja jäi asumaan vanhaan vesimyllyyyn. Siellä hän sävelsi ja harjoitti musiikkia omaksi ilokseen. Mutta Blaken mielessä kummitteli edelleen Cornwallin rannalla mieleen tullut melodia. Sille ei vain löytynyt paikkaa.

Sattuma puuttui asiaan.

Oli vuosi 1981. Blake oli lounastanut filmituottaja Gerry Pottertonin kanssa, kun tämä pyysi Blake pistäytyä TVC studiolla hakemassa šekin. Studiolla Blake tapasi tuottaja John Coatesin.
«Tehän olette elokuvasäveltäjä», Coates kysyi.
Blake vastasi myöntävästi.  
Coates jatkoi: «Olen juuri tehnyt 9 minuuttisen demon lastenfilmistä nimeltä 'Lumiukko'. Meillä on siihen musiikki olemassa, mutta en tiedä onko se hyvä. Haluaisitko vilkaista sitä.»
Blake suostui. Hän kuunteli elektronisilla soittimilla luodun musiikin, eikä pitänyt sitä kaksisena.
Sitten Blake näki luonnoskuvia filmistä. Eräässä kohtauksessa poika ja lumiukko lähtevät lentoon.
Silloin Blakelle valkeni, mihin hänen 6 nuottiaan kuuluvat.

Kyseessä oli Walking in the Air -kappaleen tunnusmelodia.


Blake suostui tekemään musiikin elokuvaan, mikäli siinä ei olisi dialogia. Coates oli epäileväinen, mutta suostui ehdotukseen. Parissa päivässä Blake oli tehnyt pianolla demonauhan. Coates suositteli sitä tuotantoyhtiö Channel 4:lle ja sai hyväksynnän. Maalikuussa 1982 alkoi animaation valmistus.

Kuolemattomat laulun sanat Blake keksi eräänä kuumana kesäkuun päivänä kaupungissa. Hän oli määrätietoisesti astumassa jalkakäytävälle ylitettyään tien, kun askeleesta tuli mieleen sanat stepping into the air... walking in the air. Sanonta oli uusi, ja Blake piti sitä loistavana.

Äänitus Sinfonia of London -orkesterin kanssa valmistui heinäkuussa 1982. Elokuvan laulajaksi oli valittu 12-vuotias kuoropoika Peter Auty St Paulin katedraalista.

Viimein jouluaattona 1982 Channel 4 näytti 26 minuuttisen animaation Englannissa.
Loppu on, kuten sanotaan, historiaa.


Elokuva voitti Bafta-palkinnon ja oli ehdolla aina Oscarin saajaksi. Klassikko oli syntynyt.


71 vuotiaan Blaken sävellystuotanto kattaa tätä nykyä yli 600 teosta. Hänet tullaan kuitenkin aina muistamaan ensisijassa Lumiukon säveltäjänä.
«Tiedän sen olleen taivaan liitto, sillä musiikissa on tämä transsendenssin, viattomuuden ja puhtauden vaikutelma; kaikki ne asiat, joita etsin Cornwallista. Ja se on sitä, mitä kaikkea Lumiukko on.»


Lumiukon musiikki

The Snowman eli op. 317 mielletään harvoin yksittäiseksi teokseksi. Sitä se kuitenkin on: yhtenäinen 26-minuuttinen orkesteriteos. Lyhennettyjä ja transkriptoituja versioita on sittemmin julkaistu. Itse omistan teoksen nuotteina pianolle sovitettuna.

Lumiukon musiikin voi jakaa taustamusiikiksi, melodisiksi kappaleiksi ja yhdeksi lauluksi.

Ensimmäistä kategoriaa edustaa liikettä ja tunnetilaa kuvaava sävelkulku. Esimerkkinä kohtaus, jossa Lumiukkoa aivastuttaa.




Kappaleessa on selvä melodiakulku ja rakenne. Sellainen soi esimerkiksi, kun Lumiukko ja poika ajavat moottoripyörällä. Instrumentteja käytetään mallikkaasti hyväksi. Jouset ovat kuuluvin osasto, mutta mukana on myös rytmisoitinta ja vasket eräänlaisena äänitehosteena.





Mainittaessa Lumiukko-animaation, ihmiset ensiksi alkavat hyräillä Blaken kuuden nuotin melodiaa mumisten sanoja "we're walking in the air". Walking in the Air eli Op.317A julkaistiin singlenä vuonna 1985, tällöin tosin Aled Jonesin (s. 1970) laulamana, koska Peter Autylla oli paha äänenmurros. Se ylsi brittilistan sijalle numero 5.
Kappaleesta on tehty kymmeniä cover-versioita. Suomessa kuuluisin lienee Nightwishin ja Tarja Turusen tulkinta. Kappale on käännetty suomenkielelle nimellä Avaruus Tarleena Sammalkorven toimesta. Sen on levyttänyt esimerkiksi Cantores Mirores vuonna 1989.


We're walking in the air,
We're floating in the moonlit sky,
The people far below are sleeping as we fly.

I'm holding very tight,
I'm riding in the midnight blue,
I'm finding I can fly so high above with you.

On across the world
The villages go by like dreams,
The rivers and the hills,
The forests and the streams.

Children gaze open mouthed,
Taken by surprise,
Nobody down below believes their eyes.

We're surfing in the air,
We're swimming in the frozen sky,
We're drifting over icy
Mountains floating by.

Suddenly swooping low on an ocean deep,
Rousing up a mighty monster from his sleep,

We're walking in the air,
We're floating in the midnight sky
And everyone who sees us greets us as we fly


Elokuva kuuluu olennaisena osana jouluun, vaikkakin itse juoni on jollan tapaa vinksahtanut. Elävät lumiukot kokoontuvat juhlimaan joka joulu pohjoisnavalle, jossa nähtävästi asuu yksin pikkuruinen joulupukki. Ja edelleen elokuvaa katsoessa ei voi olla kiinnittämättä huomiota pohjoisnavalla käyskentelville pingviineille, tai että siellä kasvaa tiheätä metsää. Ja voisi tarinan poika käyttä jotain ainetta couperosasta punaisena hohkaaville poskilleen!

Leikillisesti voi sanoa, että Lumiukko on korvannut joulurauhan julistuksessa Turun. Molemmat kun näytetään klo 12 aikaan aattona. Mikäpä on hienompi tapa aloittaa joulu, kuin Howard Blaken musiikki ja upea animaatio!


*Klikkaa suuremmaksi*

maanantaina, joulukuuta 14, 2009

Viikon 51 viisikko

Olen viimein päättänyt aloittaa jo kauan suunnitteilla olevan blogisarjan, jonka tarkoituksena on yksinkertaisesti esitellä hyvää musiikkia. Tähän asti ongelma on ollut siinä, että en ole päässyt esittelemään tiettyjä musiikkikappaleita, elleivät ne liity levyarvosteluun, teemaan tai johonkin kirjoittamaani artikkeliin. Toisin sanoen blogista uupui "sekalainen musiikki".

Olen varsin kaikkiruokainen musiikin suhteen, mutta tietyt genret ovat minulle läheisiä vain yksittäisten kappaleiden osalta; Ei koko bändin esimerkiksi. En siksi ole halukas ottaamaan käsittelyyn kokonaisia albumeja artistilta, jonka tuotannosta olen kuunnellut vain yhden tai pari kappaletta. Nämä kappaleet voivat kuitenkin olla niin loistavia, että ne ansaitsevat maininnan. Viikon viisikko antaa mahdollisuuden arvostukseen näille kappaleille.

Tulen siis viikoittain esittelemään 5 eri kappaletta. Tyylilaji voi edustaa musiikin suhteen mitä tahansa kuorohymnistä psytranceen, tosin ehkä harvemmin juuri näitä kahta genreä. Samalla laajennan käsiteltävää aika-kategoriaa enemmän nykyaikaan päin toki vanhojakin kappaleita edelleen sisällyttäen.

Luodakseni lisää mielenkiintoa jokainen sarjan artikkeli sisältää äänestyksen. Äänestys on voimassa vuoden, eli palata voi aina äänestämään, vaikka jonkun viikon olisi unohtanut välistä.
Kysymysasettelu "Mikä kappale miellytti sinua?" on harkittu. Ei ole tarkoitus valita viisikosta yleisesti "se paras", vaan ehkäpä joku vähemmän tunnettu musiikkikappale, joka kuulosti omaan korvaan mukavalta. Mikäli kaikki vaihtoehdot ovat epämiellyttäviä, on kai turha äänestää.

_____________________________________________________

1. Ruisleipä Boogie
Sävellys: Riku The Rockface Sovitus: Urpo 'Upi' Sorvali - Sanoitus: Eric Idle - Esitys: Kake Singers - Vuosi: 1979


Yhdeksän teatterikoululaista perusti vuonna 1978 huumoriyhtyeen Kake Singers. Sen diskomusiikkia parodioivat ja iskelmää irvailevat kappaleet nousivat suureen suosioon 70-luvun lopulla. Suurimpina hitteinä oli Mäntsälä mielessäin ja Me halutaan olla neekereitä, joista viimeksi mainittu myi kultaa. Yhtye hajosi jo seuraavana vuonna.
Ruisleipä boogie on osoitus yhtyeen omaperäisestä huumorista; Yksinkertainen Boogie woogie -ostinato ja laulun aiheena niin tavanomainen asia kuin ruisleipä. Priceless!


2. Spanish Flea
Sävellys: Julius Wechter - Esitys: Kake Singers - Vuosi: 1965

Tämä huvittavan latinokappaleen levytti ensi kerran Herb Albert(s. 1935) hänen The Tijuana Brass -yhtyeen kanssa vuonna 1965. Kappaleen säveltäjä oli Albertin hyvä ystävä, marimbisti Julius Wechter (1935 - 1999), joka niinikään oli yhtyeen jäsen.
Musiikki oli pitkään käytössä Yhdysvaltain ABC-televisiokanavan ohjelmassa The Dating Game. Suomeen ohjelma tuli 80-luvulla Kari Salmelaisen juontama nimellä Napakymppi.
Kappaletta on käytetty myös moneen otteeseen tv-sarjassa Simpsonit, jonka kautta itse löysin kappaleen aikoinani.


3. Rippling Waters
Sävellys: Donald Thorne - Sovitus: Robert Busby Esitys: Queen's Hall Orchestra johtajanaan Robert Farnon - Vuosi: 1949

Viikon orkesterimusiikista vastaa brittiläinen Donald James Dean Thorne (1901 - 1967). Hän aloitti musiikkiuransa hotellipianistina ja teki myöhemmin sovituksia muun muassa Henry Hallille, Jack Hyltonille ja Jack Paunelle. Suurimman osan myöhemmästä työelämästään Thorne teki teatteriurkurina.
Rippling Waters on mielestäni yksi kauneimmista kevyen klassisen sävellyksistä. Kappale oli BBC:n television välisoittona 1950-luvulla, jossa se soi akvaario-kuvaelman aikana.


4. Low Rider
Sävellys & Sanoitus & Esitys: War - Vuosi: 1975

Low rider julkaistiin vuonna 1975 albumilla Why Can't We Be Friends? Kappale ampaisi Billboard R&B listan kärkeen ja oli ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi. Itse albumi saavutti sija #6 Billboard Hot 100 -listalla.
Yhtyeen nimi oli War ja kyseessä oli vuonna 1969 perustettu Funk-kokoonpano. Yli 50 miljoonaa levyä myynyt ja edelleen pystyssä oleva War on hyödyntänyt musiikissaan niin jazzia, rockia, latinoa kuin vaikkapa reggeata. Musiikkia pidetäänkin rentona ja fiiliksiltään 'kalifornia funkina'. Sanoitukset nähdään luoteeltaan sosio-poliittisina.
Low rider edustaa Warin latinotyylistä funk-tyyliä. Sanoituksissa kuvataan nimen mukaisesti lowrider-autoa. Kappaleesta on tehty neljättäkymmenttä cover-versiota. Mediassa sitä on käytetty mm. Grand Theft Auto: San Andreas -videopelissä, jota kautta itse löysin kappaleen.


5. The Riddle
Sävellys & Sanoitus & Esitys: Nik Kershaw - Vuosi: 1984

Nik Kershaw (s. 1958) on paitsi lauluntekijä ja kitaristi myös entinen 80-luvun teini-idoli. Kershaw ei koskaan päässyt listaykköseksi, mutta lähellä hän kävi kolmeen otteeseen. The Riddle saavutti Britannian musiikkilistoilla sijan 3 ja oli kansainvälinen hitti. Samanniminen albumi myi platinaa..

Pidän kappaleessa erityisesti sen mielenkiintoisesta sävelkulusta. Melodialtaan se on erikoinen ja sisältää suuria vaihtoja säveltasojen välillä(2:12-2:33).
Suomeksi kappaleesta on tehty huumoriversio "Humppa Arvoitus" Eläkeläisten toimesta.


Mikä kappale miellytti sinua?


perjantaina, joulukuuta 11, 2009

Lystikästä joulua!

Uusi adventtiviikko vaihtui ja on jälleen aika perinteisille joululauluille. Viime kerralla edustettuina oli suht hartaita lauluja; Nyt sijan saa pirteämmät sävellykset. Blogilleni uskolliseen tyyliin suosin yleensä vanhan ajan versioita, mutta toisinaan päätän sallia poikkeuksia.



Metsän joulu
Sävellys: Kansansävelmä - Sanoitus: Reino Helismaa - Esitys: Ragni Malmstén ja Ensio Kostan Tonttu-orkesteri - Äänitysvuosi: 1961

«Nallevaari onkaloonsa puita vie, ettei pakkassää voisi yllättää. Mäyrämuorin mökki hiukan ahdas lie, se on lämmin siis ja muusta viis.»
Repe Helismaan (1913 - 1965) uskomattoman kekseliäät ja veikeät sanoitukset hämmästyttävät aina vain. Miehen 5000 laulunsanoituksen joukkoon kuuluu myös kourallinen joululauluja. Tässä blogitekstissä Helismaa on edustettuna yhteensä kolmella sanoitustyöllä.
Metsän joulu on omia lempilaulujani huolimatta sen naiiviudesta. Ainoa oikea on Ragni Malmsténin (1933 - 2002) laulama versio.


Nipsun ja Hipsun Joulupuuro
Sävellys: Toivo Kärki - Sanoitus: Reino Helismaa - Esitys: Eila Pienmäki ja Arthur Fuhrmannin orkesteri - Äänitysvuosi: 1961

Vuonna 1961 elämään jäi yhteensä neljä Helismaan sanoittamaa joululaulua. Aiemmin mainittu Metsän joulu, Tonttujen joulupolkka, Helkkää pienet tiu'ut ja Nipsun ja Hipsun Joulupuuro. Kahden jälkimmäisen laulun oli säveltänyt Toivo Kärki - kukas muu. Lauluissa minua viehättää erityisesti sanan "polle" käyttö. Polle ja "välly" ovat jotenkin äärimmäisen herttaisia suomenkielen sanoja, joita nykyään ei juurikaan käytetä.


Tonttujen Joulupolkka
Sävellys: Jaromír Vejvoda - Sanoitus: Václav Zeman - Suomennos: Reino Helismaa - Esitys: Ritva Mustonen ja Ensio Kostan orkesteri - Äänitysvuosi: 1961

Beer Barrel Polka eli alunperin Modřanská polka on tsekkiläisen Jaromír Vejvodan sävellys vuodelta 1927, joka tuli kuuluisaksi ennen toista maailmansotaa mm. Andrews Sistersin esittämänä.
Meillä kappale käännettiin jostain syystä joululauluksi Helismaan toimesta. Tiettävästi missään muualla kappaleella ei ole yhteyttä jouluun.


Nisse-polkka
Sävellys: Henning Køie - Sanoitus: Sauvo Puhtila - Esitys: Sing Song Sisters ja Jaakko Salon yhtye - Äänitysvuosi: 1957

Sing Song Sisterin levytysura jäi 8 kappaleeseen, mutta perinnöksi trio jätti tämän lystikkään tulkinnan tanskalaisen Henning Køien (s. 1913) Tomtepolkasta. Anonyymisti esiintyvä kolmikko pysyi pitkään tuntemattomana, kunnes Viihdemusiikin Ystävien Seura Ry selvitti kokoonpanon laulajien nimet.


Kulkuset
Sävellys: James S. Pierpont - Sanoitus: Kullervo - Esitys: Olavi Virta ja Kaarlo Valkaman johtama Sointu-orkesteri - Äänitysvuosi: 1948

Yhdysvaltalaisen James Lord Piernpontin (1822 - 1893) vuonna 1857 tekemä Jingle Bells lienee yksi tunnetuimmista joulu/talviaiheisista lauluista maailmassa. Kappaleen historiasta saisi kirjoitettua vaikka kirjasen. Kenties sellainen on jossain jopa olemassa.
Suomessa kuultava versio poikkeaa hiukan alkuperäisestä versiosta. Mukailevan sovituksen tekivät ruotsalaiset Eric Sandström ja Gösta Westerberg. Poikkeava osuus on kertosäettä seuraava osio "On ryijyn alla lämmin, kun lunta tuiskuttaa...".
Kullervon sanoituksilla kappaleen lauloi ensi kerran Henry Theel v. 1948. Samana vuonna Olavi Virta teki tämän suhteellisen harvoin kuullun levytyksen.


Heinzelmännchens Wachtparade
Sävellys: Kurt Noack - Esitys: Jens Warny's Orkester - Äänitysvuosi: 1930

Tonttuparaati on alkujaan saksalaisen Kurt Noackin (1895 - 1945) sävellys op. 5 in D Major vuodelta 1912. Tonttujen ohella kappaleen oliot ovat versiosta riippueen olleet milloin kääpiöitä, milloin keijuja. Suomessa kappale levytettiin ensi kerran nimellä Nukkerin paraati Columbusorkesterin toimesta 1929. Brita, Laila ja Vieno lauloivat suomenkielisen version vuonna 1960, mutta itse pidän sovituksen tempoa liian hitaana.
Sen sijaan tämä tanskalainen orkesteriversio on uskoakseni lähempänä Noackin alkuperäisideaa. Kappaleessa kuullaan myös suomiversiosta puuttuva viimeisen osan toisto.

Santa Claus' Workshop
Sävellys: William T. Phillips - Esitys: Prince's orchestra - Äänitysvuosi: 1910

Internet on oivallinen paikka harvinaisuuksien löytämiseen. Tämä noin vuosisata sitten äänitetty Santa Claus' Workshop on todella hieno ja erikoinen musiikkiaarre. Esittäjänä on Charles Adams Princen(1869 -1937) johtama Prince's orchestra (tässä nimellä Yuletide Orchestra), joka levytti ahkerasti Columbia-äänilevyille 1900-luvun alussa.
Lystikkäitä instrumentteja ja äänitehosteita hyväksi käyttävä musiikki tuo ensimmäiseksi mieleen Disneyn vanhat Silly Symphonies -animaatiot, eikö teistäkin?


Mikko-sika Mallorcalla
Sävellys: Jarmo Jylhä - Sanoitus & Esitys: Jaakko Teppo - Äänitysvuosi: 1984

Kansantaiteilija Jaakko Teppo (s. 1953) tunnetaan satiirillisista ja yhteiskuntaa peilaavista kappaleistaan. Kuplettikuninkaan kuuluisimpia kappaleita on mm. Pamela, Hilma ja Onni, Työttömän laulu sekä Rötösrock. Tepon yli 100 kappaleen tuotanto katkesi traagisesti vuonna 1994 aivoinfarktiin, mutta suosittuja kokoelmalevyjä on julkaistu viimeksi tänä kesänä.
Mikko-sika Mallorcalla on jokseenkin epätyypillinen joululaulu espanjalaistyylisellä sovituksella. Absurdisuus ja parodia sopivat kuitenkin yhteen Tepon lauluissa.



Ai ai ai ja voi voi voi
Sävellys: Irwin Goodman - Sanoitus: Vexi Salmi - Esitys: Irwin Goodman ja Markku Johanssonin orkesteri - Äänitysvuosi: 1972

Vexi Salmi (s. 1942) on yksi maamme tuotteliaimmista sanoittajista. Emil von Retee salanimeä toisinaan käyttänyt Salmi on tehnyt lyriikoita yli 5000 lauluun. Tiettävästi vain Saukki jää hänen edelleen sanoitusmäärissä. Ehdottomasti tärkein Vexi Salmen yhteistyökumppani oli Irwin Goodman (1943 - 1991), jonka monen nasevan ja humoristisen kappaleen sanoituksista saa nimenomaan kiittää Salmea. Näistä mainittakoon Poing poing poing, Ei tippa tapa, Oli simmarit sammarit kummarit ja pipo, Las Palmas, Vielä yhdet, Rentun Ruusu ja St. Pauli ja Reeperbahn.
Tämä hauska voivottelu-ralli on peräisin Irwinin joululevyltä Kohta taas on joulu(1972).


Saapastanssi
Sävellys: De Nattergale - Sanoitus: Jukka Viranen - Esitys: Trio Saletti - Äänitysvuosi: 1997

The Joulukalenteri on mielestäni 90-luvun riemukkaimpia TV-tuotantoja. Sarja tuli alunperin Tanskasta, jossa se esitettiin jouluna 1991. Norjalainen versio tehtiin 1994 ja Jukka Virtasen avustuksella se saatiin Suomeen vuonna 1997.
Sarjan kappaleista vastasi tanskalainen huumoriyhtye De Nattergale. The Støvle Dance eli Saapastanssi on ehkäpä hulvattomin ohjelman lauluista.

Suosituimmat artikkelit