tiistaina, maaliskuuta 23, 2010

Teemana: Usvainen impressionismi

Klassinen musiikki on aina ollut lähellä sydäntäni. Viime aikoina ehdotonta mielisuuntaustani on edustanut impressionismi, alkaen Claude Debussystä (1862 - 1918) ja kulminoituen 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille. Modernin musiikin vaikutteita näkee säveltäjien kuten Erik Satien, Bela Bartokin, Ottorino Respighin ja Frederick Deliuksen töissä. Suomalaisista säveltäjistä mainittakoon Aarre Merikanto, Uuno Klami ja Ernest Pingoud.

Kirjoitin otsikkoon "usvainen impressionismi", sillä impressionismi pyrki yleensä tunnelman ja tilan vangitsemiseen. Siten se poikkeisi edeltävästä tarinaan ja tunteisiin tähtäävästä romanttisesta aikakaudesta, jota luonnehti sinfoniat ja konsertit. Impressionismille tyypillisiä kappaleita olivat sen sijaan nocturnit, sarjat, ja arabesquet.

Tässä teema-kirjoituksessa esittelen 5 esimerkillistä teosta impressionistiselta kaudelta. Kaikki edustavat omalla kokemuksellani kyseisten säveltäjien parasta tuotantoa. Painotan myös, että tyylilajin kuunteleminen vaatii keskittymistä. Se ei siis sovi kovin hyvin esimerkiksi työmusiikiksi.

Claude Monet (1840 - 1926)
Haystacks at Giverny, the evening sun (1888)
____________________________________

Kesäkuvia Hämeestä: IV. Punahattaroita
Sävellys: Väinö Raitio - Esitys: Tapiola Sinfonietta johtajanaan Tuomas Ollila - Vuosi: 2001
Väinö Raitio (1891 - 1945) oli vielä kuukausi sitten minulle tuiki tuntematon. En ole aivan varma, mitä kautta miehen musiikkiin tutustuin. Mutta niin kävi jälleen, että uusi nimi lisättiin lempisäveltäjät-listaani ;)
Wikipediaa siteeraten «Raitio kuului 1920-luvun modernistisukupolveen joka ennakkoluulottomasti haki vaikutteita musiikin uusista tyylisuuntauksista.» Toisin kun Sibeliuksella, Madetojalla tai muilla tuon ajan suomalaisilla säveltäjillä, Raition musiikissa on selvä impresisonistinen kaiku. Onkin sääli, että säveltäjä on käytännössä unohdettu suomalaisessa musiikkiyhteisössä.

Raitio sävelsi tämän kuusiosainen Kesäkuvia Hämeestä -sarjan pienelle orkesterille vuonna 1935. Kestoltaan se oli 20 minuuttia. Ensiesitys oli 31.3.1936 Helsingissä KE Radio-orkesterin soittamana ja Toivo Haapasen johtamana.
Kappaleessa on selviä vaikutteita Debussyyn (Faunin iltapäivä), Raveliin ja Stravinskyyn (Tulilintu). Atonaalisuus, pianokuviot, huilut ja jouset luovat seesteisen, uneliaan tunnelmakuvauksen. Lempikohtani ovat
1.13-1.20 ja 1.32 - 1.41.
Väinö Raitio *klikkaa suuremmaksi*

Lake In The Woods
Sävellys: Robert Farnon - Esitys: Slovak Radio Symphony Orchestra johtajanaan Adrian Leaper - Vuosi: 1992
Kanadalainen Robert Farnon (1917 - 2005) on kevyen viihdemusiikin suurimpia nimiä 20. vuosisadan jälkipuoliskolla lueteltaessa säveltäjiä, sovittajia tai kapellimestareita. Orkesteriteosten lisäksi Farnon teki yhteistyötä mm. Frank Sinatran ja Tony Bennetin kanssa. Hän myös sävelsi musiikkia brittiohjelmiin Saarroksissa ja Maanalainen armeija.

Lake In The Woods poikkeaa kestoltaan ja tunnelmaltaan suuresti Farnonin tyypillisistä pirteänpontevista sävellyksistä. Se on päinvastoin rauhallinen ja tunnelmoiva. Farnon sävelsi kappaleen vuonna 1952. Se kuvaa peilityyntä järveä Pohjoisen-Ontarion metsässä. lähellä Toronta, jonka äärellä Farnon tapasi käydä lapsuudessann. Kappale esiintyy myös nimellä Lake Of The Woods.


 Robert Farnon


The White Peacock
Sävellys: Charles Griffes - Esitys: Buffalo Philharmonic Orchestra johtajanaan JoAnn Falletta - Vuosi: 2004
Charles Tomlinson Griffes (1884 - 1920) kuuluu yhdysvaltalaisen klassisen musiikin merkittävään mutta silti suht' tuntemattomaan joukkoon. Osaltaan Griffesin tuntemattomuutta selittää hänen aikainen poistuminen vain 35-vuotiaana influenssan vuoksi. Eläessään hän ehti kuitenkin luoda suuntaa amerikkalaiselle impressionistiselle musiikille. Vaikutteita Griffes sai niin Keski-Euroopasta kuin Venäjältä (mm. Scriabinilta).

The White Peacock (Valkoinen riikinkukko) valmistui vuonna 1915 alunperin pianoteoksena. Sen orkestraaliversio syntyi vuonna 1919. Kertoman mukaan inspiraatio musiikille syntyi William Sharpin (1855 - 1905) samannimisestä runosta, jossa hän käytti peitenimeä Fiona McLeod. Runo kuuluu osin: «Läpi ruusukeon - syvällä orvokkimeren sydämessä - hitaasti, valkea kuin luminietos, kulkee valkoinen riikinkukko.»


 Charles T. Griffes

Daphnis Et Chloé, Part III: Lever du jour
Sävellys: Maurice Ravel - Esitys: City of Birmingham Symphony Orchestra johtajanaan Sir Simon Rattle - Vuosi: 2005
Ranskalaisen impressionistisen musiikin suurlegenda Maurice Ravel (1875 - 1937) tunnetaan parhaiten orkesteriteoksestaan Boléror, jota säveltäjä itse ei kuitenkaan pitänyt kaksisena: «Siinä ei ole musiikkia» Ravel kommentoi sävellystään.
Ravelin tunnetuihin pianoteoksiin lukeutuu Jeux d'eau (1901) Miroirs (1905) ja Gaspard de la nuit (1909). Balettia Daphnis et Chloé Ravel kutsui "koreografiseksi sinfoniaksi". Sen tarina perustuu antiikin kreikkalaisen kirjailijan Longoksen tarinaan.
Baletti on säveltäjän pisin teos, kestoltaan noin tunnin. Musikaalisesti sitä pidetään Ravelin parhaimpana ja tyylitellyimpänä työnä. Pidän Lever du jour -osuutta baletin huippukohtana. Otsikko kääntyy suomeksi nimellä Päivännousu.

Ravel vuonna 1933


The Planets, Op. 32: Neptunus, Mystikko
Sävellys: Gustav Holst - Esitys: Philharmonia Orchestra johtajanaan Sir Simon Rattle - Vuosi: 2003
Brittiläisen Gustav Holstin (1874 - 1934) musiikissa nähdään yhtäläisyyksiä niin Wagneriin, Griegiin, Richard Straussiin, Raveliin kuin brittiläiseen kansanmusiikkiin. Kokolailla voidaan nimittää hänen musiikkia omanlaatuiseksi.
Holst sävelsi liki 200 teosta, mutta näistä yleisesti tunnettu lienee vain orkesterisarja Planeetat, jonka Holst teki vuosien 1914-1916 aikana. Sarja sisältää 7 toisistaan tunnelmaltaan eroavaa orkesteriteosta. Tyyli vaihtelee kunkin planeetan nimeä kantavan jumalan mukaan. Siinä missä Sodantuoja Marsin marssirytmi on mahtaileva ja fanfaarein jäsennelty, on esimerkiksi Merkurius, siivekäs sanansaattaja nopeatempoinen ja pysähtymätön luritelma.
Lähinnä impressionistista tyyliä edustaa viimeinen planeetta eli tätä vastaava jumala Neptunus, mystikko. Kappale aiheuttaa lähes kylmiä väreitä hypnoottisella sävelkulullaan ja vaihtelevalla äänenvoimakkuudellaan.
Kappaleen lopetus on ainutlaatuinen. Se on ensimmäinen orkesteriteos, jokaä käyttä fade-out tekniikkaa. Yleisö kuulee siis kuoron ääntä, joka hiljenee ja hiljenee, kunnes katoaa täysin kuulumattomiin.

Gustav Holst


___________________________

Impressionistisen merkkiteokset eivät suinkaan lopu tähän. On siis todennäköistä, että jatkan Teema-sarjaa vielä jossain vaiheessa.
Kuuntelemisiin siis!

Ei kommentteja:

Suosituimmat artikkelit