lauantaina, joulukuuta 04, 2010

Teemana: Klassista itärajan takaa (Prokofjev, Šostakovitš, Stravinsky)

Klassisella musiikilla on aina ollut paikka sydämessäni. Vaikka myönnän, etten tähän asti ole ollut innostunut barokkimusiikista ja että tiedän kokemuksesta oopperan pitkäveteiseksi, on klassinen musiikinlajina niin monipuolinen ja laaja, että siitä löytyy varmasti jokaiselle jotakin.
Venäläinen klassinen musiikki on ollut erityisen läheinen minulle. "Löysin" aikoinaan idän säveltäjät sattumalta kuuntelemalla vanhoja LP-levyjä. Yhdessä näistä oli Dmitri Šostakovitšin (1906 - 1975) sinfonia nro 1 . Kuunneltuani tämän sanonta "what's done cannot be undone" päti. Olin siltä istumalta Šostakovitši-fani.
Venäläisistä säveltäjistä suurimman vaikutuksen tekivät nimenomaan Neuvostoaikaiset säveltäjät Šostakovitš ja Sergei Prokofjev (1891 - 1953) sekä Yhdysvalloissa eniten vaikuttanut Igor Stravinsky (1882 - 1971). Sivumaininnan ansaitkoot Modest Musorgski (1893 - 1881), Aleksand Skrjabin (1872 - 1915) sekä - tottakai - Pjotr Tšaikovski (1840 - 1893).

Sen suuremmitta puheitta esittelen otsikossa mainituilta säveltäjiltä kaksi teosta, jotka itselleni on ainakin jäänyt hyvin mieleen. Ikävästi joudun toteamaan, että en ole missään välissä ehtinyt kuunnella heidän tuotantoaan perusteellisesti. Ehkä olisi jo aika.

__________________________

Dmitri Šostakovitš
Tahiti Trot
Sävellys: Vincent Youmans - Sovitus: Dmitri Šostakovitš - Esitys: Russian State Symphony Orchestra johtajanaan Dmitry Yablonsky - Vuosi: 2006
Tahiti Trot Op. 16 ei ole Šostakovitšin oma sävellys vaan orkesterisovitus Vincent Youmansin (1898 - 1946) kappaleesta Teetä kahdelle vuoden 1925 musikaalista No, No, Nanette. Šostakovitšin ja kapellimestari Nikolai Malko olivat kuuntelemassa kappaleen levytystä Malkon kotona. Malko löi vetoa 100 ruplasta, ettei Šostakovitš kykenisi ulkomuistista orkestroimaan kappaleen uudelleen alle tunnissa. Niin kauan ei tosin tarvinnut odottaa, ja orkestrointi oli valmis vain kolmessa vartissa.
Joitakin lukijoita saattaa ehkä ihmetyttää, miten on ollut mahdollista että Yhdysvaltalainen jazz-hömppä on ollut sallittua Neuvostoliitossa. Tahiti Trot (käännös Tea For Twolle) oli kyllä vain sallittu kuten muukin amerikkalainen populaarimusiikki. Itse asiassa 20-luvulla Neuvostoliitossa kukoisti lukemattomat jazz-orkesterit, jotka vasta II maailmansodan ja Stalinin rautanyrkin otteessa «kuolivat pois», jotkin kirjaimellisesti.
Kappaleen sovitus on kenties kuuluisin Tea for Two'n esitysmuoto orkesterille. Se on yleinen encore-teos ja sopii kepeytensä vuoksi myös ei-vakavamielisiin musiikkitapahtumiin.

Sinfonia nro 10 - II. Allegro
Sävellys: Dmitri Šostakovitš - Esitys: Simón Bolivar Youth Orchestra of Venezuela johtajanaan Gustavo Dudamel - Vuosi: 2007

Juuri Sinfonia nro 10 E molli op 93 oli se, joka sai minusta otteen aikoinaan. Kuten YouTube-videon kommenteista voi lukea, kyseessä on "epäilemättä" yksi parhaista allegroista koko klassisen musiikin genressä - liioittelematta. Energisyys ja vauhti ovat kerrassaan huikeita ja voi vain kuvitella, miten tällainen ilotulitus on tullut aina vakava kuvatun Herra Šostakovitšin aivoista.
Sinfonian luomisajankohdasta ei ole täyttä varmuutta. Joitakin luonnoksia on löytynyt, ja ne on merkitty vuodelle 1946. Varsinainen valmistuminen ja ensiesitys olivat kuitenkin loppuvuodesta 1953. Samana vuonna Stalin oli kuollut, ja pitkään jatkunut sensuuri ja tiukka musiikin sääntely kokivat pientä löysentymistä. Enää Šostakovitšin ei tarvinnut tuottaa Leningradin (Sinfonia nro 7) tapaisia propagandateoksia. Hänen oli nyt mahdollista kokeilla vapaampaa rakennetta.
Asiantuntijat kuulevat sinfoniassa Stalinin satiirisointia. Musiikki on yhtä aikaa hyökkäävää kuin jännittynyttä - kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö, minkä aikalaiset todistivat Stalinissa.
Sinfonia on orkesterien keskuudessa suosituin Šostakovitšin sävellyksistä Sinfonia nro 5 D mollin kanssa.

Sergei Prokofjev


Alkusoitto heprealaisista teemoista c-molli op. 34
Sävellys: Sergei Prokofjev - Esitys: Chamber Orchestra of Europe - Vuosi: 1990
Prokofjev ei juurikaan käyttänyt töissään muiden säveltäjien materiaalia. Omien melodioiden luonti oli yksi hänen ehdottomista periaatteistaan.
Poikkeus sääntöön tapahtui 1919, kun Prokofjev oli paennut Venäjällä tapahtunutta bolševikkien vallankumousta Yhdysvaltoihin. New Yorkiin samalla tavoin muuttanut venäläis-juutalainen kokoonpano Zimro ehdotti hänelle kansanmusiikkiin perustuvaa teosta. Prokofjeville annettiin juutalaisia kansanlauluja sisältävä nuottikirja, josta säveltäjä ammensi inspiraationsa.
Kokonaisuus muunneltuja ja improvisoituja teemoja valmistui vain päivässä. Koko teos klarinetille, jousikvartetille ja pianolle oli valmis alle kahdessa viikossa ja se esitettiin New Yorkissa Zimron toimesta - säveltäjä itse pianon ääressä - tammikuussa 1920.
Prokofjevin orkestroitu versio näki päivänvalon vasta 1934 ja useimmiten kappale esitetään alkuperäisen kokoonpanon mukaan.
Kuulin kappaleen itse ensimmäisen kerran Peter and the Wolf: A Prokofiev Fantasy -televisioesityksessä, jossa se oli osana  Pekka ja susi -tarinaa. Kohtaus on jokseenkin hämärä, koska siinä esiintyy soittava haamukokoonpano, luistelevia eläimiä yms. Jännittävä musiikki vain lisää surrealistista adaptaatiota.

Nalle-vaarin joulu
Sävellys: Sergei Prokofjev - Sanoitus: Martti Ojapuu - Esitys: Christina Hellman ja Ensio Kostan orkesteri - Vuosi: 1960

Prokofjev oli sikäli moderni säveltäjä, että hän ehti tehdä musiikkia eläviin kuviin. Tunnetuimmat lienevät soundtrackit Sergei Eisensteinin (1898 - 1948) elokuviin Aleksanteri Nevski (1938) ja Iivana Julma (1944). Vuoden 1934 elokuva Luutnantti Kijé on sarkastinen komedia, joka sijoittuu Paavali I:n aikaiseen Venäjän keisarikuntaan. Prokofjevin musiikista, opusnumeroltaan 60, parhaiten tunnsitetaan pääteema Troika. Se yhdistetään nykyäänkin jouluun, lumeen ja kulkusiin.
Ei siis ihme, että 1960 kappale sanoitettiin suomeksi ja Ensio Kostan 81923 - 1986) sovituksena joululaulun Nalle-vaarin joulu esitti Christina Hellman. Lyhyen laulajauran kohokohta Hellmannilla oli Suomen euroviisukarsinnoissa 1961, jossa hän jäi neljänneksi. Kuultava kappale on sangen harvinainen, ja sen CD-julkaisu puuttuu edelleen.


Igor Stravinsky



Petruškan huoneessa
Sävellys: Igor Stravinsky - Esitys: BRT Philharmonic Orchestra johtajanaan Robert Groslot - Vuosi: 1996
Igor Stravinsky loi uransa Venäjän rajojen ulkopuolella. Hänen suurimmat teoksensa syntyivät 1910-luvulla Ranskassa ja Sveitsissä.  II maailmansodan sytyttyä 1939 Stravinsky muutti pysyvästi Yhdysvaltoihin. Syntymaassaan hän vieraili seuraavan kerran vasta 1962, ollessaan 80 vuotias.
Baletti Petruška debytoi Pariisin konserttisalissa 13. kesäkuuta 1911. Perinteisestä venäläisestä Petruška-olkinukesta kertova teos sai ristiriitaisen vastaanoton, kuten moni muukin Stravinskyn teoksista. Musiikkia pidettiin irvokkaana ja vaillinaisena. Toisaalta se oli yleisömäärän suhteen menestys ja edelleen ahkerasti esitettyjä Stravinskyn baletteja.
Olen valinnut esimerkkinä toisen osan kohtauksen, jossa Petruška käy ambivalenttia sotaa mielessään; Hän on nukke, mutta haluaa olla oikea ballerina. Musiikissa on havaittavissa bitonaalinen sävellaji, jonka yhteydessä puhutaan niin sanotusta Petruška-soinnusta.


Kehtolaulu baletista Tulilintu
Sävellys: Igor Stravinsky - Esitys: London Symphony Orchestra johtajanaan Claudio Abbado - Vuosi: 1997
Tulilintu - teos, jota pidetään yleisestä Stravinskyn läpimurtona taidemusiikin suurnimeksi. Ballets Russesin impressaari Sergei Djagilev (1872 - 1929) oli tuottamassa venäläiseen tarulintuun perustuvaa balettia jo 1908. Alunperin säveltäjäksi oltiin valitsemassa Anatoli Ljadovia (1855 - 1914), mutta hän kieltäytyi. Lopulta musiikin tuottaminen annettiin 28-vuotiaalle Igor Stavinskylle, jonka sävellyksen Feu d'artifice (Ilotulitus) Djagilev oli kuullut 1909.
Kantaesitys tapahtui Pariisissa 25 kesäkuuta 1910 Ballets Russesin esittämänä. Se oli suuri menestys ja ilmiö klassissa piirissä. Juuri Tulilinnun suoman suosion turvin Stravinsky sai sävellettävksi Djagilevin seuraavat baletit Petruška ja Kevätuhri.
Berceuse ammentaa melodiankulussa ranskalaista impressionismia ja on kaikilla tavoin seesteinen kohtaus muuten "tulisessa" baletissa. Olisin yhtä hyvin voinut esitellä kappaleen aiemmin "Usvainen impressionismi" -teema-artikkelissa.

Ei kommentteja:

Suosituimmat artikkelit