sunnuntaina, maaliskuuta 28, 2010

Viikon 12 viisikko

 Tauon jälkeen on mukava tarjota taas sekalaista musiikkia teille lukijoille! Muistakaapa äänestää.
 _________________________

1. Let's All Chant
Sävellys & Sanoitus: Michael Zager & Alvin Fields - Esitys: Michael Zager Band - Vuosi: 1978
Your body, my body, everybody move your body...
Tämä kappale oli eräällä VHS-kasetilla jonkun kehnon suomalaisen(?) bändin coveroimana. Oheinen mainitsemani kertosäe oli tarttuva, vaikka bändin jäsenet ja 90-luvulle tyypillinen esiintymistyyli olivat hirvittävää katseltavaa.
Minulle oli pieni yllätys, että kappale oli kuin olikin cover. Sen esitti alunperin Michael Zagerin (s.1943) bändi. Zager on pääasiallisesti toiminut tuottajana, ja toiminut artistien kuten Whitney Houston ja Gladys Knightin kanssa. Miehen oma sävellystuotanto on lyhyt, mutta Let's All Chant pääsi jopa diskolistojen kärkeen 1978 ja ylsi myös Billboardin listalla Top 40:iin.

Kappaleen singlejulkaisu

2. Yummy Yummy Yummy
Sävellys & Sanoitus: Joey Levine & Arthur Resnick - Esitys: Ohio Express - Vuosi: 1968
Yhdysvaltojen Ohiosta kotoisin oleva bubblegum-bändi Ohio Express oli 60-luvun lopun eräs "yhden hitin ihmeitä". Yummy Yummy Yummy käväisi listaykkösenä mm. Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa ja oli muuallakin kärkiviisikon paikkeilla. Kappale on ollut median ahkerassa käytössä, yleensä taustamusiikkina kohtauksissa liittyen karkkeihin ja herkkuihin.
Yhtye on viime vuosina herätetty henkiin ja se keikkailee satunnaisin väliajoin. Uutta materiaalia The Ohio Express ei ole tuottanut.


Levyn kansi


3. Rockit
Sävellys: Herbie Hancock, Bill Laswell & Michael Beinhorn - Esitys: Herbie Hancock - Vuosi: 1983
Herbie Hancock (s. 1940) kuuluu kiistatta nykyaikaisen jazzin suurimpiin vaikuttajiin. Hancockin pian 50 vuotta kestänyt ura on tähän mennessä tuottanut lähemmäs saman verran albumeja, 47.
Hancock itse toimii kokoonpanossaan kosketinsoittajana oli sormien alla sitten piano, syntikka, clavinetti jne. Hancockin säveltämässä instrumentaalijazzissa yhdistyy funk, soul ja blues, toisinaan jopa klassinen.

Artistin 35. albumi Future Shock otti askeleen kohti uudenlaista tyyliä. Musiikki edustaa genreltään enemmän elektroa ja hip hopia kuin suoraan fusion jazzia. Levyn kappaleesta Rockit tuli kuitenkin hirmu suosittu ja se voitti seuraavan vuonna 1984 Grammy-palkinnon parhaana R&B-kappaleena sekä 5 palkintoa MTV Video Music Awards -gaalassa.

Hancock lavalla

4. Hooray For Hollywood
Sävellys: Richard Whiting - Sanoitus: Johnny Mercer - Esitys: Johnnie Davis, Frances Langford ja Benny Goodmanin orkesteri - Vuosi: 1937
Hooray For Hollywood on eräänlainen Hollywoodin "teemamusiikki". Hyvin usein sitä käytettiin esim. Warner Brosin piirretyissä tai Hollywoodiin liittyvissä komediaelokuvissa. Ranskan César Awards -gaalassa kappale oli pitkään käytössä. Ensimmäistä kertaa Hooray For Hollywood kuultiin elokuvassa Hollywood Hotel vuodelta 1937. Sanoittajana toimi klassikoista kuten Kissa vieköön, Laura ja Autumn Leaves vastannut Johnny Mercer (1909 - 1976). Elokuva itsessään ei ole klassikko, mutta kappale on jäänyt elämään eri yhteyksien kautta.

Hollywoodin glamouria

5. Japanese Boy
Sävellys: Bobby Heatlie - Sanoitus: Raul Reiman - Esitys: Aneka - Vuosi: 1981
Skottilainen laulaja Mary Sandeman (1954) onnistui yllättämään musiikkiyhteisöt levyttämällä nimellä Aneka kappaleen Japanese Boy, joka saavutti listojen kärkipaikan useassa Euroopan maassa mukaan lukien Iso-Britannia. Kerrotaan, että japanilaistyylinen diskopoppi ei kelvannut itse nousevan auringon maassa, missä sen soundia pidettiin "liian kiinalaisena".
Yhden hitin ihmeeksi jäänyt Sandeman luopui pian Anekan peitenimestä ja jatkoi esiintymistä folk-laulajana.
Suomeksi kappaleen on muuten levytti Armi Aavikko heti samana vuonna nimellä Iltaloma .

 Japanilaistyylinen kansi

Mikä näistä miellytti sinua eniten?

tiistaina, maaliskuuta 23, 2010

Teemana: Usvainen impressionismi

Klassinen musiikki on aina ollut lähellä sydäntäni. Viime aikoina ehdotonta mielisuuntaustani on edustanut impressionismi, alkaen Claude Debussystä (1862 - 1918) ja kulminoituen 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille. Modernin musiikin vaikutteita näkee säveltäjien kuten Erik Satien, Bela Bartokin, Ottorino Respighin ja Frederick Deliuksen töissä. Suomalaisista säveltäjistä mainittakoon Aarre Merikanto, Uuno Klami ja Ernest Pingoud.

Kirjoitin otsikkoon "usvainen impressionismi", sillä impressionismi pyrki yleensä tunnelman ja tilan vangitsemiseen. Siten se poikkeisi edeltävästä tarinaan ja tunteisiin tähtäävästä romanttisesta aikakaudesta, jota luonnehti sinfoniat ja konsertit. Impressionismille tyypillisiä kappaleita olivat sen sijaan nocturnit, sarjat, ja arabesquet.

Tässä teema-kirjoituksessa esittelen 5 esimerkillistä teosta impressionistiselta kaudelta. Kaikki edustavat omalla kokemuksellani kyseisten säveltäjien parasta tuotantoa. Painotan myös, että tyylilajin kuunteleminen vaatii keskittymistä. Se ei siis sovi kovin hyvin esimerkiksi työmusiikiksi.

Claude Monet (1840 - 1926)
Haystacks at Giverny, the evening sun (1888)
____________________________________

Kesäkuvia Hämeestä: IV. Punahattaroita
Sävellys: Väinö Raitio - Esitys: Tapiola Sinfonietta johtajanaan Tuomas Ollila - Vuosi: 2001
Väinö Raitio (1891 - 1945) oli vielä kuukausi sitten minulle tuiki tuntematon. En ole aivan varma, mitä kautta miehen musiikkiin tutustuin. Mutta niin kävi jälleen, että uusi nimi lisättiin lempisäveltäjät-listaani ;)
Wikipediaa siteeraten «Raitio kuului 1920-luvun modernistisukupolveen joka ennakkoluulottomasti haki vaikutteita musiikin uusista tyylisuuntauksista.» Toisin kun Sibeliuksella, Madetojalla tai muilla tuon ajan suomalaisilla säveltäjillä, Raition musiikissa on selvä impresisonistinen kaiku. Onkin sääli, että säveltäjä on käytännössä unohdettu suomalaisessa musiikkiyhteisössä.

Raitio sävelsi tämän kuusiosainen Kesäkuvia Hämeestä -sarjan pienelle orkesterille vuonna 1935. Kestoltaan se oli 20 minuuttia. Ensiesitys oli 31.3.1936 Helsingissä KE Radio-orkesterin soittamana ja Toivo Haapasen johtamana.
Kappaleessa on selviä vaikutteita Debussyyn (Faunin iltapäivä), Raveliin ja Stravinskyyn (Tulilintu). Atonaalisuus, pianokuviot, huilut ja jouset luovat seesteisen, uneliaan tunnelmakuvauksen. Lempikohtani ovat
1.13-1.20 ja 1.32 - 1.41.
Väinö Raitio *klikkaa suuremmaksi*

Lake In The Woods
Sävellys: Robert Farnon - Esitys: Slovak Radio Symphony Orchestra johtajanaan Adrian Leaper - Vuosi: 1992
Kanadalainen Robert Farnon (1917 - 2005) on kevyen viihdemusiikin suurimpia nimiä 20. vuosisadan jälkipuoliskolla lueteltaessa säveltäjiä, sovittajia tai kapellimestareita. Orkesteriteosten lisäksi Farnon teki yhteistyötä mm. Frank Sinatran ja Tony Bennetin kanssa. Hän myös sävelsi musiikkia brittiohjelmiin Saarroksissa ja Maanalainen armeija.

Lake In The Woods poikkeaa kestoltaan ja tunnelmaltaan suuresti Farnonin tyypillisistä pirteänpontevista sävellyksistä. Se on päinvastoin rauhallinen ja tunnelmoiva. Farnon sävelsi kappaleen vuonna 1952. Se kuvaa peilityyntä järveä Pohjoisen-Ontarion metsässä. lähellä Toronta, jonka äärellä Farnon tapasi käydä lapsuudessann. Kappale esiintyy myös nimellä Lake Of The Woods.


 Robert Farnon


The White Peacock
Sävellys: Charles Griffes - Esitys: Buffalo Philharmonic Orchestra johtajanaan JoAnn Falletta - Vuosi: 2004
Charles Tomlinson Griffes (1884 - 1920) kuuluu yhdysvaltalaisen klassisen musiikin merkittävään mutta silti suht' tuntemattomaan joukkoon. Osaltaan Griffesin tuntemattomuutta selittää hänen aikainen poistuminen vain 35-vuotiaana influenssan vuoksi. Eläessään hän ehti kuitenkin luoda suuntaa amerikkalaiselle impressionistiselle musiikille. Vaikutteita Griffes sai niin Keski-Euroopasta kuin Venäjältä (mm. Scriabinilta).

The White Peacock (Valkoinen riikinkukko) valmistui vuonna 1915 alunperin pianoteoksena. Sen orkestraaliversio syntyi vuonna 1919. Kertoman mukaan inspiraatio musiikille syntyi William Sharpin (1855 - 1905) samannimisestä runosta, jossa hän käytti peitenimeä Fiona McLeod. Runo kuuluu osin: «Läpi ruusukeon - syvällä orvokkimeren sydämessä - hitaasti, valkea kuin luminietos, kulkee valkoinen riikinkukko.»


 Charles T. Griffes

Daphnis Et Chloé, Part III: Lever du jour
Sävellys: Maurice Ravel - Esitys: City of Birmingham Symphony Orchestra johtajanaan Sir Simon Rattle - Vuosi: 2005
Ranskalaisen impressionistisen musiikin suurlegenda Maurice Ravel (1875 - 1937) tunnetaan parhaiten orkesteriteoksestaan Boléror, jota säveltäjä itse ei kuitenkaan pitänyt kaksisena: «Siinä ei ole musiikkia» Ravel kommentoi sävellystään.
Ravelin tunnetuihin pianoteoksiin lukeutuu Jeux d'eau (1901) Miroirs (1905) ja Gaspard de la nuit (1909). Balettia Daphnis et Chloé Ravel kutsui "koreografiseksi sinfoniaksi". Sen tarina perustuu antiikin kreikkalaisen kirjailijan Longoksen tarinaan.
Baletti on säveltäjän pisin teos, kestoltaan noin tunnin. Musikaalisesti sitä pidetään Ravelin parhaimpana ja tyylitellyimpänä työnä. Pidän Lever du jour -osuutta baletin huippukohtana. Otsikko kääntyy suomeksi nimellä Päivännousu.

Ravel vuonna 1933


The Planets, Op. 32: Neptunus, Mystikko
Sävellys: Gustav Holst - Esitys: Philharmonia Orchestra johtajanaan Sir Simon Rattle - Vuosi: 2003
Brittiläisen Gustav Holstin (1874 - 1934) musiikissa nähdään yhtäläisyyksiä niin Wagneriin, Griegiin, Richard Straussiin, Raveliin kuin brittiläiseen kansanmusiikkiin. Kokolailla voidaan nimittää hänen musiikkia omanlaatuiseksi.
Holst sävelsi liki 200 teosta, mutta näistä yleisesti tunnettu lienee vain orkesterisarja Planeetat, jonka Holst teki vuosien 1914-1916 aikana. Sarja sisältää 7 toisistaan tunnelmaltaan eroavaa orkesteriteosta. Tyyli vaihtelee kunkin planeetan nimeä kantavan jumalan mukaan. Siinä missä Sodantuoja Marsin marssirytmi on mahtaileva ja fanfaarein jäsennelty, on esimerkiksi Merkurius, siivekäs sanansaattaja nopeatempoinen ja pysähtymätön luritelma.
Lähinnä impressionistista tyyliä edustaa viimeinen planeetta eli tätä vastaava jumala Neptunus, mystikko. Kappale aiheuttaa lähes kylmiä väreitä hypnoottisella sävelkulullaan ja vaihtelevalla äänenvoimakkuudellaan.
Kappaleen lopetus on ainutlaatuinen. Se on ensimmäinen orkesteriteos, jokaä käyttä fade-out tekniikkaa. Yleisö kuulee siis kuoron ääntä, joka hiljenee ja hiljenee, kunnes katoaa täysin kuulumattomiin.

Gustav Holst


___________________________

Impressionistisen merkkiteokset eivät suinkaan lopu tähän. On siis todennäköistä, että jatkan Teema-sarjaa vielä jossain vaiheessa.
Kuuntelemisiin siis!

torstaina, maaliskuuta 18, 2010

Havainto: Arvotaan 5 kappaletta - Osa I

En yleensä harrasta hakuammuntaa kuunnellessani musiikkia Spotifyista. En edes käytä radio-toimintoa. Nimittäin tiedän yleensä, mitä musiikkia - kenen artistin tuotantoa tai mitä albumeita - haluan kuunnella. Näin varmistan, ettei kaiuttimista tule missään vaiheessa soopaa ;)
Mutta on mielenkiintoista testata, kuinka varmasti sattumanvarainen musiikkikappale on soopaa. Aion siis kuunnella 5 randombiisiä ja kertoa mielipiteeni niistä.

Käytän arvontaan Spotifyn radiota ja satunnaislukugeneraattoria. Laskenta aloitetaan vasemmalta.
Aikakautta varten tarvitsen luvun väliltä 1-7. Genreä varten luvun väliltä 1-18. Ehdotettu kappale olkoon arvottu numero 1 ja 5 väliltä.

______________________________

Ensimmäiset luvut olkoon *simsalabim*: 6, 2 ja 1. 
Eli 90s, Blues ja ensimmäinen kappale
Albert King – Can't You See What You're Doing To Me

Blueskitaristi Albert King (1923 - 1992) on itselleni tuntematon, näin joudun myöntämään. Häpeä vain kasvaa, sillä suomenkielinen Wikipedia mainitsee hänet "tyylinsä merkittävimpänä edustajana".
Ilman minkäänlaista kontekstia on vaikea virittäytyä tietyn musiikkityylin aallonpituudelle. Kappaleessa soiva blues kuulostaa tyypilliseltä, mutta aika raskaalta. Sähkökitara ja trumpettiorkesteri saavat selvimmin äänialaa. Kingin laulu on joillain tapaa "tunkkainen", mutta ehkä siksi(?) poikkeaa tyyliltään edukseen. Mene ja tiedä.

Toisella kuuntelukerralla alkaa kappaleesta jo pitää. Se ei kuulosta 1990-luvun musiikilta lainkaan, eikä varmasti olekaan, koska artisti kuoli jo paria vuotta myöhemmin. Musiikki on ilmeisesti peräisin 60-luvulta. Sen saattaa paremmin uskoa.
Mukiinmenevä

***










King vanhoilla päivillään v. 1990

Uudestaan. Arvotaan luvut: 3, 13 ja 5
Eli  60s, Pop ja
Cornelis Vreeswijk – Cervantes

Kansikuvassa alaston plösö pitelee kitaraa. Naama plösöllä on kuin aivohalvauksen saaneella baarikärpäsellä. Plösö ei edes laula, vaan lausuu jotain tarinaa RUOTSIKSI! Kaikkea kanssa.

Välillä kuuluu joitain instrumentteja, välillä yksittäistä rytmiä.
Jostain syystä musiikista tulee mieleen Peppi Pitkätossu -filmit.

Wikipedia paljastaa artistin olevan hollantilaissyntyinen ruotsalainen iskelmänikkari Cornelis Vreeswijk (1937 - 1987). En tunne, pitäisikö? Ja tämäkö on Spotifyn mielestä muka poppia?
Vreeswijkistä kerrotaan, että hän yhdisteli kansanlaulua ja jazzia sekä esitti kappaleita "puhe-lauluna". Tämä kappale lienee Evert Taubea, mutta ruotsinkielen tasollani sanat eivät aukea millään tavalla.

Toisella kuuntelukerralla on kyllä sanottava, että instrumenttivalinnat ovat erittäin mielenkiintoiset, se on sanottava. Avant gardea. Hmm. Pitäisiköhän kuunnella lisää.

**½
Diabetes ja maksasyöpä veivät miehen viiskymppisenä


Seuraavat: 6, 12 ja 1
Siis 90s, R&B sekä
Jamiroquai – Blow Your Mind

Alun plimputus suht cooli tapa rakentaa kappaletta. Huomaan kauhukseni kappaleen kestävän 8:32. Kuunnellaanpa se siis vain kertaalleen.
Biitti on ihan tarttuva. Melodiasta ei tahdo saada selvää; Fiilis pyörii yhden nuotin ympärillä ja vaihtuu radikaalisti toiseen sävellajiin tietyin väliajoin. 5 minuuttia vielä jäljellä. Rakenne ei vielä ansaitse **½ tähteä enempää. Nyt mietin, onko artisti edes mies. On.
Artistin lauluääni on huomaamaton, eli ei siis ainakaan häiritse. Hän jammailee mm. trumpetin säestäessä.
Puolivälissä kappaleessa on hiljainen vaihe, kunnes sama melodia jatkuu instrumentaalina. Nyt tästä alkaa jo pitää. Basso on hyvä, samoin improvisoiva sähköpiano ja "leijuvat" syntikkaäänet taustalla. Tulee mieleen Stevie Wonder hetkittäin. Erittäin epä-90-lukua tämä. Tuskin uskoisi edes. Mm. Hyvää soundistelua.

Wikipedia kertoo, että acid-jazz Jamiroquai-yhtye on ollut useamman kertaa listan kärjessä, niin albumi kuin singlelistojen. Miten kummassa nimi ei sano minulle mitään? :O Pitääpä puhteiksi kuunnella koko levy.

***½

Keulahahmo Jay (Jason) Kay (s. 1969)


Sitten: 5, 1 ja 1
Tarkoittaa 80s, Alternative ja
Pixies – Debaser

Mikäli spotify valitsi oikein, alternative kuuluu genreihin, jota tulee kuunneltua harvimmin (jos ollenkaan). En vain pidä näin kovametelisestä kappaleesta. Vaikka volumea pitäisi kuinka alas, sähkökitaran ääni särisee häiritsevän "kovalla".
Amerikkalainen Pixies ei nähtävästi ole koskaan ollut listojen kärjessä. Yhtye vaikutti aktiivisesti vuosina 1986 - 1993 ja teki 10 vuoden hiljaiselon jälkeen comebackin v. 2004.
Itse kappaleesta: se kuulostaa häiriintyneeltä. Pääsolisti karjuu kuin mielipuoli. Kitarariffi on sama koko 3 minuuttisen kappaleen ja mitään mukavia musikaalia yksityiskohtia en löytänyt. Ehkä jotkut eivät sellaista kaipaa, mutta minä en henkilökohtaisesti perusta musiikkia pelkkään rämpyttämiseen ja rääkymiseen.



Pixies


Ja vielä: 2, 14 ja 5
Eli viimeinen on 50s, Punk ja
Baby Dodds – Jazz Drumming

Ei takuulla ole punkia, mutta Spotify arpoi 1950-luvulta sen sijaan afrikkalaista ja afroamerikkalaista rumpumusiikkia. Mielenkiintoista vaihtelua :D
Melodiasta on tarpeetonta siis puhua. Rummutuskin on mahdollisimman yksinkertaista. Minulle on epäselvää, mitä pintaa artisti rummuttaa pääasiallisesti. Arvatenkin rummun ulkopintaa, mutta kuulostaa melkein, että jotain kaappia tai kivilattiaa? :D Välillä kuulaan yksittäiset lyönnit rumpuihin ja lautaisiin. Taustalla jyskyttää joku matala rumpu.
Kappale ei ärsytä, mutta...ei kai koko levy sentään ole tällaista?

Artistia Warren "Baby" Doddsia (1898 - 1959) pidetään Wikipedialle tyypilliseen sävyyn "yhtenä parhaimmista" jazzrumpaleista. Jassoo.


Baby Dodds
_____________

Näin. Oli toisaalta virkistävää kuunnella aivan erityylistä musiikkia, mitä yleensä on kaiuttimista tottunut kuulemaan. Oli myös minulle yllätys, että pidin loppujen lopuksi suurimmasta osasta arvotuista kappaleista.
Todistiko tämä havainto siis sen, että sekalainen musiikki ei olekaan soopaa?
Toivottavasti.

sunnuntaina, maaliskuuta 07, 2010

Viikon 9 viisikko

Ja mitäköhän tällä kertaa blogissa tarjotaan? Selatkaa vain alaspäin.

_________________________


1. Tu Es Foutu
Sävellys & sanat: Marco Soncini ja Ingrid Alberini - Esitys: In-Grid - Vuosi: 2002

Yhden hitin Ihme In-Grid (Ingrid Alberini, s. 1978) valloitti vuoden 2003 singlelistat monissa maissa kappaleellaan Tu es foutu; Meillä Suomessa se roikkui sijalla #7 ja naapurimaa Ruotsissa kappale ylsi aina ykköseksi asti.
Ingrid (nimetty Ingrid Bergmanin mukaan) on itse italialainen, mutta esiintyy ranskaksi. Hän on myöhemmin esittänyt mm. Édith Piafin tuotantoa.

Albumin Rendez Vous (2003) kansi

2. Flat Beat
Sävellys: Quentin Dupieux - Esitys: Mr. Oizo - Vuosi: 1999

Ranskalainen muusikko Quentin Dupieuxia (s. 1974) voitaneen myös lukea "yhden hitin ihmeiksi". Jim Hensonin teettämä Flat Eric -nukke oli mukana Levisin farkkumainoksessa vuonna 1999. Dupieux ohjasi mainoksen. Mainoksessa Flat Eric nyökyttelee bassopainotteisen kappaleen tahdissa, jonka Dupiuex "oli säveltänyt 2 tunnissa yhtenä tylsänä sunnuntaina". Samana vuonna pseudonyyminimen Mr. Oizo alla julkaistu Flat Beat meni singlelistojen kärjeen lukuisissa maissa.

Flat Eric


3. I Wouldn't Normally Do This Kind of Thing
Sävellys & sanoitus: Neil Tennat ja Chris Lowe - Esitys: Pet Shop Boys - Vuosi: 1993

Synthpopin pitkänlinjan brittiläisduo Pet Shop Boys (s. 1954 & 1959) on kaikilta eri mittapuilta katsottuna kaikkein menestyin elektonisen musiikin yhtye. Pelkästään Briteissä Pet Shop Boysilla on 22 Top-10 hittiä vuodesta 1986 alkaen.
Viides albumi Very (1993) oli yhtyeen menestyksekkäin ja sisälsi huippusuositun Village People -coverin Go West. Huono ei ollut myöskään singlelistan sijalle #13 yltänyt I Wouldn't Normally Do This Kind of Thing, jonka beatmasters-mix on albumiversiotta selvästi parempi. Kappaleen psykedeelinen video viihdytti minua jo lapsena.

Singlen kanssi


4. Husan
Sävellys & sanoitus: Jeroen den Hengst ja Niels Zuiderhoek - Esitys: Bhangra Knights vs Husan - Vuosi: 2003

Alunperin Peugeot 206 -mainoksessa pyörinyt Bollywood-tyylinen musiikki julkaistiin myöhemmin Bonnier Music -levy-yhtiön toimesta CD:llä. Kappaleen mahdollisesta listasijoituksesta en kuitenkaan löytänyt tietoa.Sittemmin yhtye Bhangra Knights ei ole ollut tarpeeksi aktiivinen saadakseen esim. Wikipedia-artikkelin. Laulajat sentään sain selville: Raja Mustaq, Reva ja Raul.
Kappaleen nimi oli minulta hukassa monta kuukautta tai vuotta, kunnes sen tänään lopulta onnistuin onkimaan.

Kuvakaappaus musiikkivideosta

5. Kung Fu Girl
Sävellys & sanoitus: Bobby Trafalgar - Esitys: JC Reklam - Vuosi: 2001

Tästäpä tuli nyt oikea mainosmusiikkien blogikirjoitus.
Håkan Lidbo (pseud. Bobby Trafalgar) on ruotsalainen musiikkituottaja, joka on toiminut lukuisten artistien kanssa (Fatboy Slim ym.), tehnyt radio-ohjelmia sekä järjestänyt elekronisen musiikin festivaaleja. Vuonna 2001 hän tuotti JC:n farkkumainoksen, jossa musiikkina oli remiksattu kappale 70-luvun kiinalaisesta elokuvasta Kung-fu girl (Tie Wa, 1973). Musiikki voitti palkinnon "parhaana mainosmusiikkina".

Todella heikkotasoinen kuvakaappaus mainoksesta





Mikä kappale miellytti sinua?


perjantaina, maaliskuuta 05, 2010

Soittolistalla: Ranskalainen accordeon

Spotify-soittolistat ovat levinneet kulovalkean tavoin blogien, keskustelupalstojen ja musiikkisaittien keskuudessa. Jostain syystä Tahtipuikossa on tähän asti vain linkitetty yksittäisiin kappaleisiin. Tietysti näin voi esitellä juuri tiettyjä, maininnan arvoisia lempikappaleitaan.
Usein kuitenkin tulee kuunneltua musiikkia albumeittain, monia albumeja peräjälkeen tai niiden sekoituksia. Soittolistaa yhdistävä tekijä on esim. genre, tyylilaji, instrumentti tai tiettyyn tunnelmaan tai juhlaan sopiva valikoima musiikkia.
Soittolista voi sisältää kappaleita reilusta kymmenestä (tarkoin harkittua) vaikka useaan sataan (artistin koko tuotanto). Mutta jos soittolista on todellakin tarkoitettu kuunneltavaksi, on ehkä parempi, ettei siinä kestää neljää kuunkiertoa.

Soittolistalla-teemasarja tarjoaa Spotify-soittolistoja liittyen johonkin tiettyyn teemaan. Se on siis eräänlainen Teema-sarjan laajennus, jossa pääpaino ei niinkään ole yksittäisissä kappaleissa vaan tyylissä. Ensimmäinen käsiteltävä musiikkityyli olkoon peräisin Pariisista!

______________________________

Ranska on romantiikan, amourin maa ja Pariisi...ah. Kuljet kadulla, ostat patongin puolikkaan ja istahdat syömään sitä puiston penkille. Lähellä katumuusikko soittaa haitarilla säveltä. Lempeä tuuli vilvoittaa ihoa, pyökin oksiston raoista paistaa kesäinen aurinko. Katsot ylöspäin ja huokaat. Muusikko jatkaa soittoaan ja uppoat hiljalleen aikaan ja paikkaan...



Olen kerännyt soittolistalle reippaat 5 ja puoli tuntia (116 kpl) Ranskanmaan parasta hanurimusiikkia. Kokoelmalla on musiikkia neljältä eri levyltä. Näistä mainittakoon Les Maîtres De L'Accordéon ja Accordéon - The Musette Orchestras.



Vuosikymmenissä liikutaan enimmäkseen nostalgisilla 1930-1950 -luvuilla.
Artisteista erityismaininnan saa 2 miestä ja 1 nainen: Gus Viseur, Tony Murena ja Yvette Horner.

Gustave-Joseph Viseur (1915 - 1974) aloitti uransa katusoittajana, mutta loi pian oman musiikkityylinsä haitarilla. Hänestä tulikin ensimmäinen artisti, joka yhdisti musetten ja jazzin.
Viseur oli luomassa manouche jazzia 30-luvulla; Noin samoihin aikoihin, kun hän esiintyi "Euroopan merkittävimmässä jazzyhtyeessä" nimeltä Quintette du Hot Club de France. 40-luvulla hän säesti mm. Édith Piafia. 50-luvulla Visuer saattoi soittaa bebob-jazzia yöklubeilla.
Oma innostukseni musetten soundiin syntyi Pixarin lyhytelokuvasta Geris's Game (1997), jossa taustalla kuullaan Viseurin soittamana kappale Flambée Montalbanaise.

Gus Viseur

Visuerin aikalainen, italiassa syntynyt Tony Murena (1917 - 1970) sai yhdeksän vanhana harmonikan. Pian alkoi Ranskaan siirtyneen emigranttilapsen ura kabareissa ja musiikkihalleissa. Murenan pääinstrumentiksi vakiintui Bandoneón, jolla hän loihti oman orkesterinsa turvin päivän kuuminta tangoa. Sota-aikana Murenan oli tarkoitus lyöttäytyä Glenn Millerin big bandiin, mutta maestron kuoltua 1944 suunnitelma kariutui.
Myöhemmällä uralla Murena teki tuttavuutta muun muassa bandonéoisti Astor Piazzollan (1921 - 1992) kanssa, perusti oman musette-tyylisen radiokanavan ja juonsi omaa televisio-ohjelmaansa.

Tony Murena

Yvette Horner (s. 1922) opiskeli Toulousen konservatoriossa, missä hän 11 vuoden vanhana voitti ensimmäisen palkinnon pianon soitosta. Hänen äitinsä näki markkinat sen sijaan haitarissa, ja kolmen tuskaisen vuoden jälkeen Yvetten onnistui hyväksyä pianistin urasta luopuminen. Jatko opintonsa Yvette suoritti Pariisissa. Vuonna 1948 hän voitti kansainvälisen Coupe Mondiale-harmonikkakilpailun Lausannessa, Sveitsissä. Tästä alkoi Hornerin ura. 60 vuoden aikana hän on esiintynyt lukuisissa gaaloissa ja seremonioissa sekä julkaissut kymmeniä soololevyjä. Kokoelmia on ilmestynyt aivan viime vuosina.

Yvette Horner

Muita usemmalla raidalla edustettuja artisteja ovat Emile Prud'homme, Fredo Gardoni, Jean Vaissade, Marcel Azzola ja Maurice Alexander. Kaikki enemmän tai vähemmän tunnettuja, ja joka tapauksessa lahjakkaita hanuristeja.

 Ohlala, Paris, tour Eiffel, Sacré-Cœur, l'Arc de Triomphe, Seine, Notre-Dame...

Musiikkityylit soittolistalla vaihtelevat yleensä perinteisen valssin (suosikkini), tangon, jazzin ja vähän muidenkin välillä (jenkka, paso-double, baion jne.).
En nyt osaa sanoa, ketä tällainen musiikki rehellisesti kiinnostaa - lukuun ottamatta itseäni ja ranskalaisia mummoja. Noh, onhan sivulla käännösohjelma; Ranskalaismummot voivat käyttää sitä ja nauttia hanuriviisuista :D

tiistaina, maaliskuuta 02, 2010

Soundtrack-arvostelu: Jerry Goldsmith - Magic (1978)

Julkaisu: Huhtikuu 2003
Levy-yhtiö: Varèse Sarabande 
Tuotanto: Nick Redman & Robert Townson
Genre: Soundtrack
Formaatti: CD


Kappaleet:
1
Main Title 2:02
2
Corky?s Retreat 3:18
3
Didn?t Remember Me 1:50
4
Memories 2:52
5
What Can?t You Explain? 0:56
6
Appassionata 2:07
7
Let?s Take Off 0:53
8
One Chance 1:09
9
Stop The Postman 1:50
10
The Lake 2:47
11
The Ruse 1:27
12
Duke?s Catch 1:36
13
Blood 1:05
14
Duke?s End 1:04
15
Two Birds With One Stone 0:45
16
I?ll Tell 2:40
17
Fats Blows The Whistle 1:43
18
The Wooden Heart 2:38
19
Us Was You 1:16
20
End Titles 2:06
21
Previous Act (Bonus Source Music) 2:39
22
Next Act (Bonus Source Music) 2:39

_______________________________________

Kulttielokuvien jännitysosaston parhaimmistoon kuuluu mielestäni Richard Attenboroughin ohjaama Magic (Lumous) vuodelta 1978. Elokuvan pääroolissa nähdään Sir Anthony Hopkins (s. 1937) ja sivuosissa muun muassa ruotsalais-amerikkalainen Ann-Margret (s. 1941) ja Batman -TV-sarjan Pingviininä tunnettu Burgess Meredith (1907 - 1997).
Suomessa leffa on ilmeisen tuntematon tapaus, enkä löytänyt juuri viittauksia saati sitten arvosteluja elokuvasta. Tässä siis erittäin lyhyt juonikuvaus:

Taikuriksi pyrkivä Charles "Corky" Withers (Hopkins) epäonnistuu lavashow-debyytissään. Kuluu vuosi, ja Corky on keksinyt yhdistää taikuuden vatsastapuhumisen kanssa. Nukke nimeltä Fats on heti menestys ja Corkylle tarjotaan televisioroolia. Mutta esteenä sille on psykologinen testi, jota Corky ei halua tehdä. Tai oikeastaan Fats ei sitä halua tehdä.

Corky lähtee taksilla pois kaupungista. Hän tapaa järven rannalla vanhan lukioihastuksensa Peggyn, joka on naimisissa. Mutta mitä tapahtuu, kun Fats alkaa päättämään asioiden kulusta?
Elokuvan kauhu perustuu psykologiseen efektiin. Jossain vaiheessa katsoja unohtaa Fatsin olevan vain liikuteltava nukke. Hänellä kun näyttää olevan oma tahto, persoonallisuus ja ääni. Elokuva muuttuu aina vain synkemmäksi nuken kontrolloidessa isäntänsä tekoja.

 Fats ja Corky

Elokuvan jännitystä korostava elementti on Oscar-voittaja Jerry Goldsmithin (1929 - 2004) loistelias musiikki. Goldsmithin voi sanoa olevan todellinen kalmansäveltäjä. 50-luvulta alkaneen uransa aikana hän on vastannut esimerkiksi elokuvien Hämärän rajamailla, The Omen, Alien ja Poltergeist hyytävistä musiikeista. Toki Goldsmithin yli 200 sävellystyön joukosta löytyy muunkinlaista soundtrackia, mutta sci-fissä ja kauhussa mies oli parhaimmillaan.
Tästä huolimatta Goldsmithin oli tietyllä tapaa aliarvostettu; 17 Oscar-nimeämisestä huolimatta hän voitti vain kerran. Ainoan pystinsä hän sai vuonna 1976 nimenomaan The Omen -elokuvasta, joka keskittyy pedon lukuun 666. Goldsmith oli myös ehdolla 9 kertaa Golden Globen ja 5 kertaa Grammy-palkinnon saajaksi voittamatta kertaakaan. Itse pohdiskellen näkisin, että Goldsmith ei tehnyt niin mahtipontista tai melodista elokuvamusiikkia, jollainen usein palkittiin filmifestivaaleissa. Sen sijaan tunnelman tavoittamisessa hänen roolinsa elokuvissa oli sitäkin tärkeämpi.


 Jerry Goldsmith

Jos on itse Magic-elokuva elokuvamaailman suuri tuntematon ja levyharvinaisuus, niin sitä on myös sen soundtrack. Ihme kumma, sellainen kuitenkin löytyy! Juuri elokuvamusiikkiin keskittyvä levy-yhtiö Varère Sarabande julkaisi vuonna 2003 rajoitetun, noin 3000 levyn painoksen leffan musiikista. Painos oli loppuunmyyty parissa vuodessa, ja on nykyäänkin keräilyharvinaisuus.

Poimintoja levyltä:


1. Main Title

Elokuvan skitso teema. Heti alussa kuullaan huuliharpun ääntä, joka toistuu läpi elokuvan Fatsin psykologista otetta symbolisoivana efektinä. Teema on eräänlainen tuutulaulu, ja liikkuu mollin ja duurin atonaalisella rajamailla. Jouset ja yksittäinen piano luovat selkeän äänimaailman.

2. Corky's Retreat

Kauhuelokuvien vakiosoittimia ovat jouset. Bernard Herrmann ei tarvinnut muita soittimia säveltäessään Psychoa, ja kuten tästäkin kuulemme, painostava tunnelma saavutetaan matalilla (säestävillä) ja korkeilla (viiltävillä) jousilla.
Painostava osuus 0:35-0:52 on upeaa Goldsmithiä. Myöhemmin kellopeli tarjoaa pehmeämpää kontrastia orastavaan kauhuskenaarioon.

6. Appassionata

Musiikin rooli elokuvassa on välillä kuvaa tärkeämpi. En muista kohtausta, mutta voisin veikata sen olevan todella tylsä ilman tätä musiikkiraitaa.
Musiikista kuulee, kuinka elokuvassa on tuolal hetkellä toivoa ja rakkautta ilmassa. Väli 0.52-1.31 on kuin suoraan jostain romanttisesta elokuvasta. Mutta APUA! Romantisoinnin murtaa riitasointuinen huuliharppu (Fats) toistuvin muistutuksin.

10. The Lake

Elokuvan ns. käännekohta. Musiikissa nähdään selvä kaksiosainen rakenne. Ensimmäinen kaksiminuuttinen on johdattelua, rauhattomat pizzicatot ja hiljaa ajoittain soiva huuliharppu nostavat jännitysastetta. Sitten tapahtuu! Tempo kiihtyy, psykoottiset jouset tekevät sik-sak -kuviota ja piano kilkkaa.

13. Blood

Goldsmith osaa käyttää elektronisia instrumentteja tarpeen tullen ja yhdistellä niitä muiden soittimien kanssa sujuvasti. Jonkinlaista synteettistä ääntä kuullaan välillä 0:20-0:24. Tunnelman luonti nojaa hiljaisiin ja peräkkäisiin ääniin. Lopun vingahdus 0:58 on mielenkiintoinen.
Tästä yksittäisestä raidasta tulee mieleen miehen sävellystyö Alien-elokuvassa.

 We're gonna be a staaaaaaar!
Tuomio:
Soundtrackin harvinaisuuden vuoksi en ole nähnyt siitä montaa arvostelua. Ne harvat kuitenkin pitävät Magicia Goldsmithin tuotannon vähemmän onnistuneena työnä.
Rohkenen olla eri mieltä. Harvoin olen yhtä hanakasti halajanut kuunnella soundtrackia heti elokuvan katsomisen jälkeen. Nimittäin ennen katsomista, en ollut kuullutkaan koko elokuvasta. Muuta katsottuani sen olin täysin haltioissani. Magic teki minuun todella  positiivisen vaikutuksen ja soundtrack sitäkin suuremman vaikutuksen. Elokuvamusiikin kokemuksista tiedän, että näin ei minulle usein tapahdu. Siksi sen halusin täällä arvostella.
Kerraten: Goldsmithin musiikki on vaikuttavaa, tunnelmallista ja sanoilla kuvaten "psykologisesti mielisairasta". Se ei ole leppoisaa, eikä se sovi taustamusiikiksi. Siinä on aineksia syvällisempään aistikokemiseen.
Suosittelen niin elokuvaa kuin soundtrackia kaikille!

****

maanantaina, maaliskuuta 01, 2010

Teemana: Frédéric Chopin

Tänään on tullut kuluneeksi tasan 200 vuotta pianovirtuoosi Frédéric Chopinin syntymästä!
Chopinilla on itselleni suuri merkitys etenkin pianonsoittotaidon kehityksessä. Kuten kenties olen aiemmin maininnut, olen itseoppinut pianoharrastaja. Noin vuoden 2004 paikkeilla etsin kunnollisia pianonuotteja, jota voisi soittaa. Klassinen musiikki ja varsinkin Chopinin tuotanto tarjosi tuolloin oivaa harjoittelumateriaalia. Helpoimmista preludeista aloittaen onnistuin vuosien päätteeksi soittamaan sotilaspoloneesin op. 40:n sangen kelvollisesti. Koska en varsinaisesti ole mitään sointu/sävelharjoituksia tehnyt, tasoni tuskin koskaan riittää Chopinin vaativien etydien soittamiseen.

Tunnen siis Chopinin musiikkia, vaikka en aivan viime vuosina sitä olekaan kuunnellut. Tässä Teema-postauksessa esittelen kourallisen omia suosikkejani mestarin pianotuotannosta.
Eläköön Chopin musiikillaan aina keskuudessamme!

 Chopinista otettu ainutlaatuinen valokuva vuodelta 1849


Tarantelle in Ab, Op.43

Chopinin tuotanto pianolle kattaa muutakin kuin valsseja, etydejä, preludeja ja masurkkoja. Tanssimusiikista nopeimpaa lajia edustaa italialainen tarantella, joka soi yleensä 6/8 tahdissa. Kansantanssia säestää soittimena tamburiini tä-tädättä-tätätä-tätätä | tä-tädättä-tätätä-tätätä.
Chopin kirjoitti teoksensa Op. 43 vuonna 1841. Kappale on mukava ja pirteä. Vasemman käden kolmisormikuvio on allekirjoittaneelle tänäkin päivänä valitettavan vaikea.

12 Etudes, Op.25 No.1 in Ab ('Aeolian Harp')

Chopinin teoksista arvostetuimman osuuden muodostaa etydit, joita hän kirjoitti yhteensä 27 erilaista. Etydit ovat "harjoituskappaleita", ja niiden rakenne perustuu yleensä tietynlaiseen tekniikkaan. Teknisen vaikeuden takia etydit ovat yleisiä konserttikappaleita.
Selvän soitantotekniikan voi huomata myös etydisarjan Op. 25 ensimmäisestä numerosta, joka on saanut tuuleen ja harppuun viittaavan nimen Aeolian Harp. Chopin kirjoitti 12 etydiään vuosien 1836-37 välissä. Tämä nimenomainen etydi oli mm. Chopinin aikalaisen Robert Schumannin(1810 - 1856) suuresti arvostama teos ja juuri hän keksi sille lisänimen Aeolian Harp.


Mazurka in A minor, Op. 17, No. 4

Masurkan ovat sopivan haasteellisia aloitteleville pianisteille. Ne eivät ole ylitsepääsemättömän vaikeita, mutta täydellinen läpisoitto vaatii aina suurta keskittymistä.
Omiin suosikkeihini lukeutuu tämä mollivoittoinen masurkka, jonka Chopin kirjoitti vuosina 1822-23. Melodiankulku on kaunis, sievä. Mukavia ovat toisinaan ilmenevät luritukset. Duurissa soiva väliosuus on jankkaava, mutta sopivan kontrastinen muuten haikeaan ilmeeseen.


Fantaisie-impromptu in C#-, Op.66

Impromptu-sana on johdettu latinasta (in pomptu "käden ulottuvilla") ja tarkasti ottaen sillä tarkoitetaan vapaamuotoista, improvisoitua teosta. Chopin kirjoitti Impromptuja yhteensä 4 kappaletta, "Fantasien" vuonna 1834. Se on myös Chopinin tunnetuimpia teoksia, tähdentäen ironian, jossa Chopin ei toivonut kappaletta julkaistavan ollenkaan.
Nopeassa teoksessa kumpikin käsi soittaa eri tahtia, joten vasta-alkajalle kappale tuottaa varmasti vaikeuksia. Hieno konserttiteos joka tapauksessa.

 Chopinin muotokuva

Nocturne in E flat major, Op. 9, No. 2

Chopin kirjoitti 21 nokturnoa, joista todennäköisesti E♭ duuri on tunnetuin. Nokturnolla tarkoitetaan yöllistä tunnelmaa kuvaavaa romanttista teosta. Ne ovat siten usein suht' hitaita ja sentimentaalisia. Tämä taas tarkoittaa sitä, että ne ovat yleensä aloittelevan pianistin soitettavissa - joskin niissä on toisinaan vaikeita lurituksia.
Lurituksia kuullaan myös tässä vuosien 1830-32 nokturnossa, mutta varsin kiltisti.


12 Etudes, Op.25 No.9: Allegro assai in Gb ('Butterfly')

"Perhosetydi" on kestoltaan alta minuutin, mutta mielestäni sitäkin omaperäisempi. Vahvan rytmityksen ja staccaton myötä se tarjoaa haastetta pianistille. Peräkkäisten nuottien välit ovat suurehkot ja nopeus...varsin nopea. Alennuksia on 6kpl, joten harjoitusta vaaditaan soiton sujuvaksi saamiseksi.


24 Preludes, Op. 28 Largo – E minor

Tällä preludilla on todella nostalginen lataus. Se sisältyy erääseen klassisen musiikin tietokonepeliin, jota pelasin arviolta jo 5 vuotiaana. Vaikka en osannut englantia saatika edes lukea, pelin musiikista nautin toden teolla. Yksi musiikkikappale - preludi E mollissa - liikutti 5-vuotiasta minua. En toki arvannut, että kyseinen preludi on Chopinin tunnetuimpia teoksia. Se soi mm. hänen hautajaisissa.
Preludi on yksi helpoimpia Chopinin teoksia, ja se olikin ensimmäinen oppimani Chopinin kappale.

Toinen muotokuva Chopinista

Polonaise in A-flat major, Op. 53

Chopinin uljain pianoteos on sankaripoloneesi Op. 53. Poloneesihan on tanssi, mutta ei näin hienon teoksen tahdissa voi kenkään tanssia :D Chopin kirjoitti teoksen vuonna 1842 ja se on yksi säveltäjän 16:sta poloneesista.
Polonaise héroïquea pidetään virtuoosiksi pyrkivät pianistin viimeisenä taidonnäytteenä. Se varmasti pitääkin paikkansa. Wikipedia näet luettelee ison kasan kappaleen teknisistä haasteista, jotka pianistin pitää ottaa huomioon yli 6 minuutin soitannon aikana. Kokemuksella sanon kuitenkin, että Chopinin tietyt etydit ovat nopeudessaan ja sormitusvaatimuksiltaan paljon haastavampia.

Suosituimmat artikkelit