keskiviikkona, joulukuuta 22, 2010

Savikiekkoarvostelu: Decca SD 5058 (1948)

Henry Theel 
*Klikkaa suuremmaksi*

Suomi-iskelmän suuri nimi

Henry Per-Erik Theel (1917 - 1989) kuuluu lähes 500 levytyksellään vanhan suomalaisen iskelmän eliittijoukkoon Olavi Virran ja Georg Malmsténin kanssa.
Vuosi 1948 oli Theelillä uran vilkkain. Tuolloin mies levytti peräti 64 kappaletta, joista moni on suoranaisia musiikin klassikkoja; O sole mio, Kulkurin kaiho, Pariisin kevät, Sua lemmin kuin järjetön mä oisin, Siboney, Kaksi Kitaraa...
Ja kun pahin kilpailija Olavi Virta levytti koko vuotena vain 6 laulua, Theelin asema maan suosituimpana laulajana sen kuin vankistui. Flaamilaiset sukujuuret omannut Theel osoitti olevansa täysin kypsä viihdelaulaja; paikka, jonka Virta myöhemmin häneltä perisi.

Suurta roolia Theelin uran ja menestyksen kannalta näytteli takapiru, säveltäjä Topi Kärki (1915 - 1992), joka tosin oli lähes aina soittajan tai orkesterinjohtajan roolissa Theelin levytyksissä ja konserteissa. Yhteistyö Kärjen kanssa oli alkanut jo sotavuosien viihdytysjoukoissa, mutta rauhan palattua ja vuoden 1945 menestyslevytykset Liljankukka ja Hiljaa soivat balalaikat tekivät Kärjestä ja Theelistä vahvan sovittaja-laulaja -duon.


 Rytmi-studion levytystilaisuus 1947. Mikrofonin ääressä Theel, haitarissa Toivo Kärki

Elokuun lopussa 1948 äänitysstudiossa elettiin joulua. Toivo Kärki johti Decca-orkesteria ja Henry Theel lauloi Silver Stars-lauluyhtyeen kanssa. Kappale oli ennestään levyttämätön Suomessa, alkuperäisnimeltään Jingle bells. Amerikkalaisen James Lord Piernpontin jo 1857 säveltämä joululaulu tuli meille siii lähes vuosisadan myöhässä. Sitä ennen se oli käynyt läpi muutoksen ruotsissa. Eric Sandström ja Gösta Westerberg olivat lisänneet kertosäkeen jälkeen osuuden "On ryijyn alla lämmin, kun lunta tuiskuttaa...".
Maailman valloittanut sävel jäi pysyvästi pohjolaan. Olavi Virta levytti sen jo samana vuonna ja etenkin Brita Koivusen (s. 1931) versio muistetaan hyvin. Unohtumattomat sanat riimitteli Kullervo (1922 - 1996).

Sellakkalevyn toiselle puolelle tallennettiin Kärjen oma sävellys Äidin jouluilta. "Kulkusten" sijaan kappale on nykyään lähes unohdettu, mutta onnekseen sen voi löytää sentään CD-muodossa (esim. AMCD 1013 - Perintaiset joululaulut 1912-1954).
Toivo Kärjen luottosanoittaja Helena Eeva (1923 - 1960) kirjoitti surumielisen lyriikan  melodiaan.

Arvostelu:

A-puoli: Kulkuset
Sävellys: James S. Pierpont - Sanoitus: Kullervo - Esitys: Henry Theel, Silver Stars-lauluyhtye ja Decca-orkesteri johtajanaan Toivo Kärki - Vuosi: 1948

Äänitteen laatu ei ole teknisesti paras mahdollinen (ja valitan ensimmäisen sekunnin puuttumista). Theelin muuten komea ääni on täten hieman heikko ja "kaukainen". Silver Starsin kokoonpanoa ei ole kyetty selvittää, mutta ei liene mahdotonta, että se on peitenimi Metro-tytöille tai Harmony Sistersille. Heidän tehtävä on vain hymistä läpi laulun.
Sovitus on kulkusineen onnistunut ja viulu ja piano pitävät kokonaisuuden herttaisen yksinkertaisena. Kulkuset on sen verran perinteinen laulu, ettei se vaadi suurta orkesteria. Päaäsia, että rekiretken tuntua on ilmassa.
***½

B-puoli: Äidin jouluilta
Sävellys: Toivo Kärki - Sanoitus: Helena Eeva - Esitys: Henry Theel ja Decca-orkesteri johtajanaan Toivo Kärki - Vuosi: 1948

Ensimmäisistä tahdeista ei uskoisi kyseessä olevan joululaulu. Sanoituksen voisi muuttaa ja kyseessä olisi vaikka "Valssi lemmitylle" tai "Orvokki kaunehin". Melodiassa ei kuitenkaan ole mitään vikaa. Siitä puuttuu vain jouluinen iloisuus, jota valssi ei hyvin tavoita.
Mainittakoon sävellajin muuton on kohdassa 0:32. Theelin esitys on luonnollisesti moitteeton.
**½

Tuomio:
En valitettavasti omista otsikon mukaista Deccan savikiekkoa, mutta jos löydän sen joku päivä edullisesti, saattaisin jopa harkita sen ostoa. Henry Theel ei ole henkilökohtainen suosikki suomalaisista laulajista (onko ketään, joka arvostaa hänet Olavi Virran edelle), mutta silti artisti, jota jaksaa kuunnella koska vain. Hänen äänensä on tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi neutraali. Parhaiten Theel onnistuu mielestäni Valkean joulun tulkinnassa. Ja sehän löytyy Spotifysta.
***

Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Henry_Theel
http://www.aanitearkisto.fi
http://www.fono.fi/
http://pomus.net/kehityslinjat/levy-yhtiot
Von Bagh, Peter & Hakasalo, Ilpo: Iskelmän kultainen kirja. Helsinki: Otava, 1986

sunnuntaina, joulukuuta 12, 2010

Adventin tähden: Hei, tonttu-ukot - Joulusikermä (1959)

Sten Ducander

Hei, tonttu-ukot: Joulusikermä

Kappalelistaus: 

1. Hei, tonttu-ukot 
2. Rekipolska
3. Joulu tullut on 
4. Porsaita äidin oomme kaikki 
5. Reippahasti käypi askeleet 
6. Joulu on tullut taas
7. Juokse porosein
8. Arvaas kuinka joulu-ukko
9. Kettu juoksi yli järven

Joululevyjen myynti käy näinä päivinä kuumana. Mamban, Vesa-Matti Loirin, Samuli Edelmanin ja kumppanien tulkinnat kulkevat ostoskopassa kotiin ja kauppa kiittää. Samat kappaleet soivat radiossa tiuhaakin tiuhemmin.
Jokin silti uupuu näistä post-80-luvun julkaisuista. Tekniseltä laadultaan ne ovat moitteettomia. Eikä laulajassakaan yleensä ole mitään vikaa. Vika löytyy sovituksissa. Sen huomaa steriilistä ja kirkkaasta miksauksesta. Jokaisen instrumentin ääni tulee omasta mikrofonista, mahdollistaen täysin kirkkaan ulostulon. Mikäli taustalla soi virtuaalijouset, niiden tietokoneääni on täysin virheetön.
Häiritsevää.

Entisaikoina osattiin arvostaa hyvää orkesterisovitusta. Se koettiin yleensä riittäväksi ja mitään solistia ei tarvittu "pilaamaan" äänitettä. Klassiset joululaulut kuten Hei, tonttu-ukot ja Juokse porosein ovat usein päässeet eri sovittajien joulusikermiin. Rauno Lehtinen (1932 - 2006), George de Godzinsky (1914 - 1994) ja Ensio Kosta (1923 - 1986) vastasivat ensisijassa Suomalaisesta viihdemusiikista ja varsinkin viimeksi mainittu Kosta.

Olen selostanut laajemmin Ensio Kostan eli Sten Ducanderin urasta Musiikkia Keski-Maasta -levy-arvostelussani. Hän oli yli kaksi vuosikymmentä Yleisradion 1963 perustetun Sävelradion toimittajana ja vastasi siis pitkälti yhtiön viihdemusiikkitarjonnasta. Noilta vuosilta löytyy monia valokuvia, jossa Kosta esiintyy muiden YLEläisten joukossa.

Palataan ajassa taaksepäin. Vuonna 1959 Musiikki-Fazer tilasi vapaana säveltäjänä toimineelta Kostalta joululaulusikermää. Kyse oli  45-kierroksen EP-levystä, kestoltaan reilut 13 minuuttia. Levymerkkinä toimi Decca.
Viimeisin sikermän täydellinen julkaisu on vuodelta 1968 Rytmin LP-levyllä Hauskaa joulua. Yllä kuultava versio - kuten Lahjakas jouluaatto - on peräisin vuoden 1986 c-kasetilta Riihitontun joulu. Jostakin syystä
julkaisulta on Jätetty pois alkuperäisen levyn A-puolen viimeinen kappale Kulkuset ja B-puolelta kaksi viimeistä kappaletta Juhla on verraton ja Hei tonttu-ukot. Yllättää, kun miettii minkä vaivan tuon ajan tekniikoin levyn sisällön siirtäminen kasetille on vaatinut, ja silti on mokattu jättämällä oleellista materiaalia pois. Toki syy tähän on voinut olla tilanahtaus nauhalla.
Harvinaisuus äänite kuitenkin on, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Mitä sanottavaa musiikista? Kostan Studio-orkesteri on melko vaatimaton Yleisradion myöhempää monikymmenhenkiseen viihdeorkesteriin verrattuna. Lisäksi valitut kappaleet ovat kevyitä ja kansan- ja tai lastenlauluja, joten suuriin musikaalisiin sfääreihin ei päästä. «Mukavaa jouluista ajanvietemusiikkia» - näin luonnehtisi 60-luvun radiokuuntelija.


Lähteet:
Fono.fi
VIOLA
Pekka Jalkanen: Pohjolan yössä (Kirjastopalvelu 1992)

sunnuntaina, joulukuuta 05, 2010

Adventin tähden: On, joulu on! (1961)

Philips PF 340562-savikiekko

On, joulu on!

1. On, joulu on.
Ja korvaamaton
on kuusi juhlapuvussaan.

Soi tiuku soi.
Ja joulu se loi
taas talviyöhön jäisen maan.

Kynttilöitten loistoon jo arki unhoittuu
Joulupukin tie taas lasten luokse vie.

On, joulu on.
Ja korvaamaton
on kuusi juhlapuvussaan.


Peittää jo pöytää
hienoimmat herkut.
Joulu kun lapset kotiin tuo.
Toisensa löytää
mummit ja serkut.
Kaikille joulu kaiken suo.


On, joulu on.
Ja korvaamaton
on kuusi juhlapuvussaan.


2. On, joulu on.
Ja voittamaton
on aina tenho juhlan sen.

Ei huolta ei.
Sen pois joulu vei.
On sillä voima sellainen.

Kaikuu laulu lasten
ja vanhan muistoissaan.
Palaan nuoruuteen
taas kerran uudelleen.

On, joulu on.
Ja voittamaton
on aina tenho juhlan sen.

On, joulu on.
Ja voittamaton
on aina tenho juhlan sen.

Eila Pellinen olisi vasta 72-vuotias, jos hän edelleen eläisi. Syöpä vei lahjakkaan laulajan vain 39-vuotiaana.

Eila Pellinen syntyi Sulkavalla 6. elokuuta 1938. Hän muutti Helsinkiin 1956 ja opiskeli laulu osallistuakseen Toivo Kärjen (1915 - 1992) järjestämään koelaulutilaisuuteen. Jo seuraavan vuoden heinäkuussa Pellinen sai levytyssopimuksen Rytmille. Niin sateinen on tie julkaistiin Rytmin EP-levyllä Uusia tyttöjä, tuttuja iskelmiä. Uusi naisääni oli saatu Suomen laulupiireihin.
Pellisestä tuli Kärjen luottosolisti. Kappaleet kuten Näin kai määrärry on ja Onni jonka annoin pois Kärki sävelsi varta vasten Pelliselle. Kansainvälisistä hiteistä Pelliselle sovitettiin mm. Kultaiset korvarenkaat, Picardyn ruusuja, Särkyneen toiveen katu ja hänen menestynein tulkinta Kaksi kitaraa. 60-luvulle tultaessa hän levytti usein Ossi Runnen (s. 1927) orkesterin kanssa, kunnes perusti oman orkesterinsa. Sovittajana Pellisen kappaleissa toimi usein Ossi Malinen (1928 - 2008).

Vaikka Pellinen ei perhesyistä levyttänyt enää 60-luvun puolivälin jälkeen, hän esiintyi yleisölle vielä 70-luvulle asti. Eila Pellinen menehtyi sairauteensa 10. huhtikuuta 1977 Espoossa.
Eila Pellinen
*Klikkaa suuremmaksi*

Vuonna 1961 Pellinen levytti Ensio Kostan (1923- 1986) orkesterin säestämänä Phillipsin savikiekolle kappaleen On joulu on. Sen toisella puolella oli niin ikään Kostan sovittama ja Ragni Malmsténin (1933 - 2002) laulama Metsän joulu. Viimeksi mainittu on jäänyt elämään ja se löytyy monilta julkaisulta ja esimerkiksi Spotifystä.
 On joulu on puolestaan on viimeksi julkaisu 1980 LP-levyllä ja c-kasetilla Valkea joulu. Kappale on nykyisin siis jokseenkin harvinainen ja kirjastoistakaan sitä ei juuri löydy.

Säveltäjä Matt (tai Matti) Pelkonen on jäänyt mysteeriksi. Kappaleen alkuperäisnimen kerrotaan olevan Elfie the Elf ja Googlen haun perusteella saattaisi päätyä siihen lopputulokseen, että Pelkonen oli Amerikansuomalainen. Hän eli vuosina 1876 - 1953 tai 1903 - 1971 lähteestä riippuen. En kyennyt löytämään kappaletta, jotta voisi varmistua melodioiden identtisyydestä.
Muut Pelkosen kappaleet I gammal stil ja Pikkutonttu Tupsu (Dutch garden Scottische) eivät juuri valaise asiaa.

Suomalaisen sanoituksen teki joka tapauksessa Repe Helismaa (1913 - 1965).

Kappale on verrattain mukava, mutta ehkä jollakin tapaa vaisu. Se ei jää niin hyvin mieleen kuin esim. Kulkuset tai Hei, Kuuraparta. Mutta silti se kuuluisi ehdottomasti CD-julkaisulle ja joululaulukirjoihin!

Lähteet:
 http://fi.wikipedia.org/wiki/Eila_Pellinen
 http://www.fono.fi/
http://www.aanitearkisto.fi/
http://pomus.net/001591
YLE
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava, Helsinki.
Huuto.net

lauantaina, joulukuuta 04, 2010

Teemana: Klassista itärajan takaa (Prokofjev, Šostakovitš, Stravinsky)

Klassisella musiikilla on aina ollut paikka sydämessäni. Vaikka myönnän, etten tähän asti ole ollut innostunut barokkimusiikista ja että tiedän kokemuksesta oopperan pitkäveteiseksi, on klassinen musiikinlajina niin monipuolinen ja laaja, että siitä löytyy varmasti jokaiselle jotakin.
Venäläinen klassinen musiikki on ollut erityisen läheinen minulle. "Löysin" aikoinaan idän säveltäjät sattumalta kuuntelemalla vanhoja LP-levyjä. Yhdessä näistä oli Dmitri Šostakovitšin (1906 - 1975) sinfonia nro 1 . Kuunneltuani tämän sanonta "what's done cannot be undone" päti. Olin siltä istumalta Šostakovitši-fani.
Venäläisistä säveltäjistä suurimman vaikutuksen tekivät nimenomaan Neuvostoaikaiset säveltäjät Šostakovitš ja Sergei Prokofjev (1891 - 1953) sekä Yhdysvalloissa eniten vaikuttanut Igor Stravinsky (1882 - 1971). Sivumaininnan ansaitkoot Modest Musorgski (1893 - 1881), Aleksand Skrjabin (1872 - 1915) sekä - tottakai - Pjotr Tšaikovski (1840 - 1893).

Sen suuremmitta puheitta esittelen otsikossa mainituilta säveltäjiltä kaksi teosta, jotka itselleni on ainakin jäänyt hyvin mieleen. Ikävästi joudun toteamaan, että en ole missään välissä ehtinyt kuunnella heidän tuotantoaan perusteellisesti. Ehkä olisi jo aika.

__________________________

Dmitri Šostakovitš
Tahiti Trot
Sävellys: Vincent Youmans - Sovitus: Dmitri Šostakovitš - Esitys: Russian State Symphony Orchestra johtajanaan Dmitry Yablonsky - Vuosi: 2006
Tahiti Trot Op. 16 ei ole Šostakovitšin oma sävellys vaan orkesterisovitus Vincent Youmansin (1898 - 1946) kappaleesta Teetä kahdelle vuoden 1925 musikaalista No, No, Nanette. Šostakovitšin ja kapellimestari Nikolai Malko olivat kuuntelemassa kappaleen levytystä Malkon kotona. Malko löi vetoa 100 ruplasta, ettei Šostakovitš kykenisi ulkomuistista orkestroimaan kappaleen uudelleen alle tunnissa. Niin kauan ei tosin tarvinnut odottaa, ja orkestrointi oli valmis vain kolmessa vartissa.
Joitakin lukijoita saattaa ehkä ihmetyttää, miten on ollut mahdollista että Yhdysvaltalainen jazz-hömppä on ollut sallittua Neuvostoliitossa. Tahiti Trot (käännös Tea For Twolle) oli kyllä vain sallittu kuten muukin amerikkalainen populaarimusiikki. Itse asiassa 20-luvulla Neuvostoliitossa kukoisti lukemattomat jazz-orkesterit, jotka vasta II maailmansodan ja Stalinin rautanyrkin otteessa «kuolivat pois», jotkin kirjaimellisesti.
Kappaleen sovitus on kenties kuuluisin Tea for Two'n esitysmuoto orkesterille. Se on yleinen encore-teos ja sopii kepeytensä vuoksi myös ei-vakavamielisiin musiikkitapahtumiin.

Sinfonia nro 10 - II. Allegro
Sävellys: Dmitri Šostakovitš - Esitys: Simón Bolivar Youth Orchestra of Venezuela johtajanaan Gustavo Dudamel - Vuosi: 2007

Juuri Sinfonia nro 10 E molli op 93 oli se, joka sai minusta otteen aikoinaan. Kuten YouTube-videon kommenteista voi lukea, kyseessä on "epäilemättä" yksi parhaista allegroista koko klassisen musiikin genressä - liioittelematta. Energisyys ja vauhti ovat kerrassaan huikeita ja voi vain kuvitella, miten tällainen ilotulitus on tullut aina vakava kuvatun Herra Šostakovitšin aivoista.
Sinfonian luomisajankohdasta ei ole täyttä varmuutta. Joitakin luonnoksia on löytynyt, ja ne on merkitty vuodelle 1946. Varsinainen valmistuminen ja ensiesitys olivat kuitenkin loppuvuodesta 1953. Samana vuonna Stalin oli kuollut, ja pitkään jatkunut sensuuri ja tiukka musiikin sääntely kokivat pientä löysentymistä. Enää Šostakovitšin ei tarvinnut tuottaa Leningradin (Sinfonia nro 7) tapaisia propagandateoksia. Hänen oli nyt mahdollista kokeilla vapaampaa rakennetta.
Asiantuntijat kuulevat sinfoniassa Stalinin satiirisointia. Musiikki on yhtä aikaa hyökkäävää kuin jännittynyttä - kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö, minkä aikalaiset todistivat Stalinissa.
Sinfonia on orkesterien keskuudessa suosituin Šostakovitšin sävellyksistä Sinfonia nro 5 D mollin kanssa.

Sergei Prokofjev


Alkusoitto heprealaisista teemoista c-molli op. 34
Sävellys: Sergei Prokofjev - Esitys: Chamber Orchestra of Europe - Vuosi: 1990
Prokofjev ei juurikaan käyttänyt töissään muiden säveltäjien materiaalia. Omien melodioiden luonti oli yksi hänen ehdottomista periaatteistaan.
Poikkeus sääntöön tapahtui 1919, kun Prokofjev oli paennut Venäjällä tapahtunutta bolševikkien vallankumousta Yhdysvaltoihin. New Yorkiin samalla tavoin muuttanut venäläis-juutalainen kokoonpano Zimro ehdotti hänelle kansanmusiikkiin perustuvaa teosta. Prokofjeville annettiin juutalaisia kansanlauluja sisältävä nuottikirja, josta säveltäjä ammensi inspiraationsa.
Kokonaisuus muunneltuja ja improvisoituja teemoja valmistui vain päivässä. Koko teos klarinetille, jousikvartetille ja pianolle oli valmis alle kahdessa viikossa ja se esitettiin New Yorkissa Zimron toimesta - säveltäjä itse pianon ääressä - tammikuussa 1920.
Prokofjevin orkestroitu versio näki päivänvalon vasta 1934 ja useimmiten kappale esitetään alkuperäisen kokoonpanon mukaan.
Kuulin kappaleen itse ensimmäisen kerran Peter and the Wolf: A Prokofiev Fantasy -televisioesityksessä, jossa se oli osana  Pekka ja susi -tarinaa. Kohtaus on jokseenkin hämärä, koska siinä esiintyy soittava haamukokoonpano, luistelevia eläimiä yms. Jännittävä musiikki vain lisää surrealistista adaptaatiota.

Nalle-vaarin joulu
Sävellys: Sergei Prokofjev - Sanoitus: Martti Ojapuu - Esitys: Christina Hellman ja Ensio Kostan orkesteri - Vuosi: 1960

Prokofjev oli sikäli moderni säveltäjä, että hän ehti tehdä musiikkia eläviin kuviin. Tunnetuimmat lienevät soundtrackit Sergei Eisensteinin (1898 - 1948) elokuviin Aleksanteri Nevski (1938) ja Iivana Julma (1944). Vuoden 1934 elokuva Luutnantti Kijé on sarkastinen komedia, joka sijoittuu Paavali I:n aikaiseen Venäjän keisarikuntaan. Prokofjevin musiikista, opusnumeroltaan 60, parhaiten tunnsitetaan pääteema Troika. Se yhdistetään nykyäänkin jouluun, lumeen ja kulkusiin.
Ei siis ihme, että 1960 kappale sanoitettiin suomeksi ja Ensio Kostan 81923 - 1986) sovituksena joululaulun Nalle-vaarin joulu esitti Christina Hellman. Lyhyen laulajauran kohokohta Hellmannilla oli Suomen euroviisukarsinnoissa 1961, jossa hän jäi neljänneksi. Kuultava kappale on sangen harvinainen, ja sen CD-julkaisu puuttuu edelleen.


Igor Stravinsky



Petruškan huoneessa
Sävellys: Igor Stravinsky - Esitys: BRT Philharmonic Orchestra johtajanaan Robert Groslot - Vuosi: 1996
Igor Stravinsky loi uransa Venäjän rajojen ulkopuolella. Hänen suurimmat teoksensa syntyivät 1910-luvulla Ranskassa ja Sveitsissä.  II maailmansodan sytyttyä 1939 Stravinsky muutti pysyvästi Yhdysvaltoihin. Syntymaassaan hän vieraili seuraavan kerran vasta 1962, ollessaan 80 vuotias.
Baletti Petruška debytoi Pariisin konserttisalissa 13. kesäkuuta 1911. Perinteisestä venäläisestä Petruška-olkinukesta kertova teos sai ristiriitaisen vastaanoton, kuten moni muukin Stravinskyn teoksista. Musiikkia pidettiin irvokkaana ja vaillinaisena. Toisaalta se oli yleisömäärän suhteen menestys ja edelleen ahkerasti esitettyjä Stravinskyn baletteja.
Olen valinnut esimerkkinä toisen osan kohtauksen, jossa Petruška käy ambivalenttia sotaa mielessään; Hän on nukke, mutta haluaa olla oikea ballerina. Musiikissa on havaittavissa bitonaalinen sävellaji, jonka yhteydessä puhutaan niin sanotusta Petruška-soinnusta.


Kehtolaulu baletista Tulilintu
Sävellys: Igor Stravinsky - Esitys: London Symphony Orchestra johtajanaan Claudio Abbado - Vuosi: 1997
Tulilintu - teos, jota pidetään yleisestä Stravinskyn läpimurtona taidemusiikin suurnimeksi. Ballets Russesin impressaari Sergei Djagilev (1872 - 1929) oli tuottamassa venäläiseen tarulintuun perustuvaa balettia jo 1908. Alunperin säveltäjäksi oltiin valitsemassa Anatoli Ljadovia (1855 - 1914), mutta hän kieltäytyi. Lopulta musiikin tuottaminen annettiin 28-vuotiaalle Igor Stavinskylle, jonka sävellyksen Feu d'artifice (Ilotulitus) Djagilev oli kuullut 1909.
Kantaesitys tapahtui Pariisissa 25 kesäkuuta 1910 Ballets Russesin esittämänä. Se oli suuri menestys ja ilmiö klassissa piirissä. Juuri Tulilinnun suoman suosion turvin Stravinsky sai sävellettävksi Djagilevin seuraavat baletit Petruška ja Kevätuhri.
Berceuse ammentaa melodiankulussa ranskalaista impressionismia ja on kaikilla tavoin seesteinen kohtaus muuten "tulisessa" baletissa. Olisin yhtä hyvin voinut esitellä kappaleen aiemmin "Usvainen impressionismi" -teema-artikkelissa.

Suosituimmat artikkelit