sunnuntaina, helmikuuta 13, 2011

YouTuben päivityksiä

Pahoitteluni
Viimeisin blogikirjoitukseni elää vielä joulunaikaa. Päivittämättömyydelle on ollut selkeä syy. Syy, joka on vaivannut koko blogin olemassaolon ajan: Ajan puute. Artikkelien kirjoittaminen on aikaa vievää työtä ja on täten aina vapaa-ajasta pois. Mikäli pelkästä kirjoittamisen ilosta ei saa nautintoa, motivaatio päivityksille on väistämättä olematon.



YouTube
Alun pitäen "ylimääräisenä" blogin yhteyteen luotu YouTube-kanava kasvaa koko ajan. Tilaajia on jo kymmenkunta ja videoita toista sataa. Tulipahan vastaan myös ensimmäinen isku YouTuben tekijänoikeusvahdin raadollisuudesta, kun Harmony Sistersin oiva On elon retki näin -video blokattiin. Kappale on kyllä kuunneltavissa Spotifysta, joten haitta ei ole suuri.

Kuuntele Spotifysta ->

Olen keskittynyt kappaleiden lisäämisissä eritoten vanhaan suomalaiseen iskelmään. Ennestään sitä on YouTubesta löytynyt varsin niukasti, joskin kaikki suurimmat klassikot löytyvät. Harvinaisuuksia ei voi sanoa löytyvän nimeksikään.

Ulkomaalaisten kävijöiden helpotukseksi kappaleiden tiedot ilmoitetaan tätä nykyä englanniksi. Myös kappalepyyntöjä on tullut englanniksi ja vastaan niihin mielelläni.

Harvinaisuuksia


Maaliskuun 10. päivä 1966 BlueMaster BLULP101-levylle äänitetty Hernesoppa on hyvää sopii lähestyvään laskiaiseen. 50-luvulla uransa aloittanut Brita Koivunen (s. 1931) lyöttäytyi monta kertaa laulamaan pikkuoravien äänenäkin toimineen Eino Virtasen (1925 - 1999) kanssa. Lastenlaulu Polkupyörä lienee duon tunnetuin esitys.



Operettimaisen äänialan omistanut Rita Elmgren levytti lähes 60 kappaletta, joista Surujen kitara, Delfiinipoika ja Janne parka tulisi olla hänen repertuaarinsa klassikkoja. Jostain syystä Elmgren sekä muun muassa Maynie Sirén (1923 - 2003) ovat kadonneet Suomen iskelmämusiikin kartalta.
Mainittakoon, että kuubalaisen pianistin Ernesto Lecuonan (1895 - 1963) sävellyksistä populaarimusiikkiin on jäänyt elämään Siboney, Malagueña ja Andalucia. Latinolevytyksistään tunnettu Elmgren levytti vielä toisenkin Lecuonan kappaleen Babalu Westerlundin HMV:n savikiekolle keväällä 1957.


Hannu Hovi (1935 - 1982) on vasta hiljattain löydetty uudelleen. Komeaäänisen, hieman "olamaisen" mutta pelokkaan Hovin levytystuotanto jäi suppeaksi. Jokainen kappale on silti todellinen helmi. Hovin tulkinnat mm. kappaleista Sireenien aikaan, Halki maailman, Syysserenaadi ja Anastasia ovat ainutlaatuisia.
Westerlundilla Hovi teki kolme duettoa Maynie Sirénin kanssa. Tyylikäs käännös Tanskan vuoden 1957 Eurovision laulukilpailun kappaleesta Skibet skal sejle i nat kruunataan Ossi Malisen (tai Ensio Kostan) sovituksella.

Virtaa
*Klikkaa suuremmaksi*


Olavi Virran (1915 - 1972) kappaleita ei YouTubessa turhaan ole. Mestarilta löytyy vähemmän soitettuja helmiä, joita pistän aika ajoin kanavalle. HD-laatuisina Olan äänestä saa kaiken irti.


Kappaleesta Night and Day olen tehnyt jo artikkelin. Silloin minulta vielä uupui Virran versio. Virrasta pitäville se on ehdoton kuunneltava, vaikka sovitus ei täysin lunasta Cole Porterin (1891 - 1964) sävellyksen hienoutta. Kokonaisuus jää latteaksi.


Olavi Virta taisi käännösiskelmät. Hän oli innokas etsimään uusia musiikin vaikutteita Euroopasta ja jopa aina Amerikasta asti, jonne hän teki matkan vuonna 1956. Etelän yössä löysi tiensä Suomeen lähempää. Südliche Nächte -niminen saksalainen elokuva oli julkaistu 1953 ja seuraava vuonna se oli Triolan kiekolla kuunneltavissa. Kaunista sävellystä ei ole sittemmin Suomessa tulkittu.


Kuten jotkut lukijamme ovat saattaneet huomata, olen tykästynyt beguine/bolero/rumba-tahteihin. Tässä tahtilajissa on joku ominaisuus, että se saa kappaleen kuin kappaleen  kuulostamaan hyvältä. Olavi Virta laadukkaan orkesterin kera - ja kas - tutun Ernesto Lecuanon Andalucia saa meillä tyylikään käännöksen.

*Klikkaa suuremmaksi*

Viihdemusiikki
Instrumentaalimusiikki on lähellä sydäntäni. Musiikkihan ei luonnollisesti vaadi sanoja. Klassinen on asia erikseen, mutta 1900-luvulla instrumentaalista musiikkia kutsuttiin usein viihdemusiikiksi.


Viime vuoden positiivisimpiin levyjulkaisuihin kuului Symphonic Malmsten medley (Warner). Levyllä Helsingin kaupunginorkesteri ja solisteista mm. oopperalaulajat Raimo Sirkiä (s. 1951) ja Sarianna Salminen (s. 1964) esittävät Georg Malmsténin (1902 - 1981) sävellyksiä. Tallennus on vuodelta 1988 ja orkesteria johtaa Markku Johansson - entinen pitkäaikainen Vantaan viihdeorkesterin johtaja. Sovitukset orkesterille on tehnyt Sten Ducander.
Levyn instrumentaalit ovat puhdasta viihdemusiikkia. Nyttemmin harvemmin kuultu ja kenties poliittisesti epäkorrekti Sing Song Kiinan tyttö on mukavan reipas sävellys "Molli"-Jorilta.


David Gysbert "Dolf" van der Linden (1915 - 1999) on mainittu blogissa jo useaan otteeseen:
«Lindenin johtama Metropole Orchestra oli aikoinaan [ja on edelleen] Euroopan arvostetuimpia, ja se tuotti monia kevyen musiikin levytyksiä, joita julkaistiin aina Atlantin takana. Euroviisuissa Linden teki pitkän uran johtamalla Alankomaiden viisuja vuoteen 1971 saakka.»
Sain YouTubeen palautetta eräältä Linden-fanilta ja hänen pyynnöstään lisäsin kanavalle 7 miehen orkesteriäänitystä.
Mainittakoon, että Hollannissa järjestettyjen vuoden 1958 Euroviisujen täytemusiikista vastasi nimenomaan Dolf van der Linden
Alla olevasta avajaisseremonian pätkästä voi havaita Metropole-orkesterin lystikkään otteen. Miksi ei nykyään Euroviisuissa soi vastaava musiikki?




En nyt osaa sanoa, onko tämä viihdemusiikkia, salonkimusiikki vai ainoastaan instrumentaalista noveltya. Singin' in the rain on maineikkaan Nacio Herb Brownin (1896 - 1964) ehdoton maailmanhitti, mutta räätälintyöt lopetettuaan hän sävelsi jo 20-luvulta lähtien ajan tyypillistä populaarimusiikkia. Vuosikymmenen lopulta hänet pestattiin äänifilmien luottosäveltäjäksi Metro-Goldwyn-Mayerille. Yhteistyövuodet sanoittaja Arthur Freedin (1894 - 1973) kanssa olivat eri tuottoisat.

Soundtrackit

Elokuvamusiikkia löytyy YouTubesta kattavasti. Olen kuitenkin löytänyt soundtrackeja, jota sieltä ei löydy. Tässä pari YouTubeen pistämääni esimerkkiä tähän mennessä.


Psykon, Vertigon, Citizen Kanen ja Taxi Driverin klassikkomusiikeista vastannut Bernard Herrmann (1911 - 1975) jääköön esittelemättä. Musiikki puhuu puolestaan vuoden 1962 elokuvassa Cape Fear (Tuomitun kosto), jonka kuuluisaa teemaa pidetään Herrmannin taidonnäytteenä. Teema oli niin pidetty, että Elmer Bernstein (1922 - 2004) sovitti sen uudelleen vuoden 1991 uusintafilmatisointiin.


Tämä soundtrack on luultavasti 95 kävijälle sadasta tuntematon. Super Nintendolle vuonna 1996 julkaistu talviurheilupeli Winter Gold oli paitsi viimeisiä konsolille tuotettuja pelejä, myös vallankumouksellinen grafiikoiden osalta. Super FX -piiriä hyväksi käyttäen peliin luotiin aikoinaan "realistisilta" näyttäviä 3D-animaatioita. Pelistä saa hyvän käsityksen sen grafiikoista vastanneelta Rune Spaansilta. Spaan selostaa kotisivullaan, millaista työ oli pelin parissa.
Musiikista vastasi Jeroen Tel (s. 1972). Hän aloitti sävellystyönsä jo 16-vuotiaana Commodore 64:lle. Hänen maineensa on peräisin juuri C64-ajoilta miehen sävellettyä teemat mm. peleihin Cybernoid, Supremacy & Robocop 3. Myöhemmin hän on säveltänyt NES:lle, SNES:lle, CD-i:lle ja Sega Master Systemille.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Loistava blogi! Tätä ois mielellään lukenu enemmänkin.

Suosituimmat artikkelit